Yhdysvaltain Ryan Crouser voitti Tokion MM-kisoissa kuulantyönnön kultaa tuloksella 22,34. Crouserille maailmanmestaruus oli jo hänen uransa kolmas. Sen lisäksi hän on kolmikertainen olympiavoittaja.
– Tämä on minulle erityisin mestaruus. Kaikki arvokisat ovat erilaisia, mutat tämä oli ehdottomasti haastavin fyysisesti ja mentaalisesti, Crouser kommentoi kisan jälkeen.
Crouser kilpaili Tokiossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Karsinnassa lävähti tulos 21,37 ja finaalissa lähes metrin parempi 22,34, jolla irtosi kultamitali.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun työnsin täysillä viime syyskuun jälkeen, Crouser sanoi.
Karsintatyönnön kohdalla Crouserista tuntui jo hyvältä, mutta tulostaulu ei kertonut samaa.
– Yllätyin, että se oli vain noin 21,40, koska tuntui, että se lähti pitkälle. Toivoin, että se olisi ollut 22,40, Crouser päivitteli.
Crouser oli pitkään poissa kentiltä kyynärpäävamman takia, eikä sen kuntoutusprosessissa saanut kiirehtiä.
– Piti varmistaa, että mennään yksi pieni askel eteenpäin, eikä sen jälkeen kahta taakse, Crouser kertoi.
Valmistautuminen MM-kisoihin oli kaikkea muuta kuin optimaalista.
– En tiennyt, missä kunnossa tulen kisoihin, kun olen harjoitellut työntämällä vain kuusi työntöä muutaman kerran viikossa, Crouser sanoi.
– Olen äärimmäisen onnellinen.