Yle: Suomeen sidoksissa olevilla venäläisoligarkeilla kytköksiä veroparatiiseihin

Suomeen sidoksissa olevat venäläiset oligarkit ovat käyttäneet hyväkseen veroparatiiseja, kertoo Ylen MOT. Samoin Venäjän presidentti Vladimir Putinia lähellä olevat henkilöt ovat olleet tärkeissä rooleissa veroparatiiseissa.  

Asiakirjoja tutkineiden journalistien mukaan niiden tärkein anti koskee juuri Putinia. Guardian-lehden tutkivan journalistin Luke Hardingin mukaan Putinia koskeva aineisto on "täyttä dynamiittia".  

Putinia lähellä olevaan verkostoon kuuluvat muun muassa kapellimestari Sergei Roldugin sekä Boris ja Arkadi Rotenberg.   

– Me näemme nyt kuvion, jonka mukaan Putinin suosikkipankissa, pietarilaisessa Bank Rossiassa, työskentelevä ryhmä henkilöitä on ohjannut kahden vuoden aikana veroparatiiseihin yli miljardi dollaria, Harding sanoo.  

Venäläissuomalainen liikemies Gennadi Timtshenko on MOT:n mukaan mukana useissa veroparatiisiyhtiöissä. Hänellä on kytköksiä jääkiekkoseura Jokereihin ja Helsingin areenaan.  

MOT:n tiedot perustuvat jättimäiseen tietovuotoon, jonka asiakirjoja toimittajat ovat tutkineet kuukausia.  

Vuoto Panamasta 

Yle kertoo verkkosivuillaan, että Saksalainen sanomalehti Süddeutsche Zeitung sai noin vuosi sitten haltuunsa 11,5 miljoonaa asiakirjaa panamalaisesta asianajotoimistosta Mossack Fonsecasta, joka on maailman suurimpia veroparatiisipalveluja tarjoavia yhtiöitä. 

Aineisto todistaa, että veroparatiiseja ovat käyttäneet esimerkiksi 12 valtion päämiestä ja yli sata vallanpitäjää ympäri maailmaa. 

Ylen mukaan vuodetulla listalla on satoja suomalaisnimiä. Listalla on esimerkiksi huippu-urheilijoita, suursijoittajia, perheitä, liikemiehiä sekä rikoksesta tuomittuja henkilöitä.

Nyt toimittajien käsiin päätynyt aineisto on noin 1 500 kertaa suurempi kuin 2010 julki tullut Wikileaks-aineisto.

 


Lue myös:

    Uusimmat