Yle: Seksuaalinen häirintä lisääntynyt keskellä päivää – jopa ruuhkabusseissa

Poliisin mukaan naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää on alkanut esiintyä myös päiväsaikaan – esimerkiksi ruuhkabusseissa. Asiasta kertoo Yle. 

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo Ylelle olevansa tilanteesta huolissaan.
Tähän saakka turvapaikanhakijoihin liitetyn seksuaalisen häirinnän on sanottu tapahtuvan lähinnä yöaikaan ravintoloissa ja niiden lähettyvillä. Viime aikoina on tullut esille tapauksia, jossa seksuaalista häirintää on tapahtunut myös päiväsaikaan esimerkiksi Helsingin busseissa ja yleisötapauksissa. 

Tulevaisuudessa poliisi aikoo lisätä valvontaa muissakin paikoissa kuin yöaikana Helsingin keskustassa.

– Käytännössä ne ovat yleisötilaisuuksia ja tapahtumia, jossa väki on liikkeellä. Esimerkiksi vappuyönä kohdennamme enemmän poliiseja kentälle, lupaa poliisiylijohtaja Seppo KolehmainenYlelle. 

Lue myös:

    Uusimmat