Yle: Nuori partiopoika kertoi julkisuudessa, että löysi Viking Sallyn uhrit ja yritti auttaa heitä – onkin nyt itse epäiltynä murhasta

2:00
Näin Viking Sally -laivalla tapahtunut murha puhutti uutisissa 30 vuotta sitten.

Viking Sally -laivalla 1980-luvulla tapahtuneesta henkirikoksesta epäillään miestä, jonka kerrottiin aikoinaan löytäneen uhrit ensimmäisenä. Asiasta uutisoi Yle.

Aiemmin tänään uutisoitiin, että vuonna 1969 syntyneelle tankalaismiehelle on nostettu syytteet murhasta ja murhan yrityksestä Viking Sally -matkustajalaivalla vuonna 1987.

Teot kohdistuivat kahteen saksalaisopiskelijaan, jotka olivat tapahtuma-aikaan kesälomamatkalla. Nuori pari nukkui yötä laivan kannella, kun tuntematon henkilö hyökkäsi heidän kimppuunsa ja teki heille silmitöntä väkivaltaa.

Rajusti pahoinpidelty pariskunta löydettiin verisenä laivan kannelta varhain aamulla.

Yle kertoo, että tanskalainen partiopoika kertoi aikanaan löytäneensä uhrit ensimmäisenä ja yrittäneensä auttaa heitä. Hän oli esillä myös mediassa.

Ylen mukaan partiopoika on sama henkilö, jota vastaan syytteet on nyt nostettu. Miehellä on Ylen mukaan nykyään eri nimi kuin tapahtuma-aikaan.

Viranomaisten mukaan epäilty on kiistänyt syyllisyytensä rikokseen Häntä ei ole tutkinnan aikana vangittu. Tapausta on määrä puida käräjäoikeudessa toukokuussa 2021.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja