Yksityismetsiltä puuttuu usein vakuutus

Suurin osa suomalaisista yksityismetsistä on vakuuttamatta. Yksityiset omistavat maamme metsistä noin 62 prosenttia, ja ainoastaan kolmannes näistä on suojattu vakuutuksella.

Suurimmat taloudelliset menetykset metsänomistajille aiheutuvat myrskytuhoista. Vuoden 2001 lopun Janika- ja Pyry-myrskyt aiheuttivat vakuutusyhtiöille yli 18 miljoonan euron korvausvastuun.

Myrskytuhojen määrä vaihtelee suuresti vuosittain. Vuonna 1996 vakuutusyhtiöt maksoivat myrskytuhoista metsille aiheutuneita vahinkoja vain 70 000 euron verran.

- Janika-myrsky oli vuoden 2001 myrskyistä vaikutuksiltaan laajempi, mutta se kaatoi puut kokonaisina runkoina. Kokonaisina kaatuneet rungot voitiin korjata metsästä pois. Pyry teki lumen avulla paikoin tykistökeskityksen näköistä jälkeä katkomalla puut keskeltä. Tuhoutuneista puista ei ollut enää juuri muuksi kuin polttopuiksi, metsänhoitaja Pekka Kokko Tapiola-ryhmästä kuvailee.

Metsäpalot ja lumi myös vaarana

Keskimääräinen metsävahinko on suuruudeltaan noin 1 800 euroa ja tuhoutunutta metsähehtaaria kohden vahingot voivat nousta jopa 10 000 euroon. Vuoden 2001 myrskyjen yhteydessä suurimmat yhdelle metsänomistajalle maksetut korvaukset nousivat 60-70 000 euroon.

Myrskytuhot ovat viime vuosina olleet suurin yksittäinen metsätuhojen aiheuttaja, mutta myös metsäpalot ja poikkeukselliset lumiolosuhteet voivat tehdä tuhojaan metsissä. Tänä vuonna on lisäksi ollut poikkeuksellisen runsaasti taimikoiden myyrätuhoja.

Suomalaisissa yksityismetsissä on puuta lähes 1,4 miljardia kuutiometriä. Metsien yhteisarvo nousee kymmeniin miljardeihin euroihin.

Useita turvatasoja

Osa vakuutetuista yksityismetsistä on riittämättömän vakuutusturvan piirissä. Vuosikymmeniä sitten otetun ja kertamaksulla hoidetun ainaisen metsä- ja palovakuutuksen vakuutusmääriä ei ole sidottu indeksiin, joten näiden voimassa olevien vakuutusten vakuutusturva ei enää ole ajan tasalla.

- Aikanaan otettu ainaismetsävakuutus tuudittaa metsänomistajat väärään uskoon metsien vakuutusturvasta. 1950- ja 60-luvuilla otettu vakuutus kattaa tänä päivänä enää noin viisi prosenttia aiheutuneista vahingoista, Kokko muistuttaa.

Vakuutusmaksut vaihtelevat vakuutusturvasta, metsänsijainnista, yhtiöstä ja alennuksista riippuen alle yhdestä eurosta viiteen euroon hehtaarilta. Suppealla turvatasolla metsä vakuutetaan metsäpalojen varalta, perusturvataso korvaa tulen, myrskyn ja lumen aiheuttamia vahinkoja ja laaja turvataso korvaa edellisten lisäksi myös tulvan, hyönteisten, jyrsijöiden ja sienitautien aiheuttamia tuhoja. Kattavimmillaan metsävakuutukset korvaavat metsänomistajien vahingot juurikäävän ja hirvien aiheuttamia tuhoja lukuun ottamatta.

Parhaimmin metsien vakuutusturvasta ovat huolehtineet metsästä elantonsa hankkivat ja omistamallaan tilalla asuvat metsänomistajat. Sen sijaan kaupunkilaismetsänomistajien ja perikuntien metsätilojen vakuutusturvassa on usein parantamisen varaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat