Yksinhuoltajaäiti jakoi pysäyttävän tarinan lapsensa raivosta: "Poikani teki tämän"

Äiti Kathleen Fleming jakoi Facebookissa kertomuksen siitä hetkestä, jolloin asiat vain yksinkertaisesti särkyivät. Kerätyt sirpaleet voidaan kuitenkin kerätä yhteen ja jatkaa matkaa niistä oppineena. 

– Tällainen oli käytäväni viime keskiviikkona. Rikki. Terävä. Vaarallinen. Tämä oli minun käytäväni. Se oli poikani, joka teki tämän, äiti kirjoittaa.

Fleming kertoo raskaan peilin tippuneen seinältä hänen poikansa rynnättyä kylpyhuoneeseen ja paiskattua oven kiinni vihaisena ja turhautuneena. Välikohtaus jätti lattialle miljoonittain rikkinäisiä sirpaleita, jotka heijastivat itsestään iltapäivän valoa täysin tietämättöminä tapahtuneesta.

– Olin hiljaa. Selvisin vahingoitta ja vedin syvään henkeä. Vein koiran ulos, jottei se satuttaisi tassujaan. Laitoin kissan häkkiin samasta syystä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

– Kävelin takapihalle ja tunsin kuumien kyynelten valuvan pitkin kasvojani. On ihmeellistä, kuinka yksinäiseksi yksinhuoltajana voit itsesi tällaisissa tilanteissa tuntea. Ymmärsin, kuinka pelokkaaksi ja pettyneeksi itseni tunsin. Tapahtuiko tämä todella? Kyllä. Se oli totta, Fleming toteaa.

Vastoinkäymiset voivat joskus tuoda ihmiset lähemmmäksi toisiaan

Seisoessaan yksin pihalla äiti kuuli kylpyhuoneen ikkunasta kantautuvaa itkua. Poikakaan ei ollut odottanut asioiden menevän näin. Äiti kehotti itseään hengittämään syvään. Hänen poikansa tarvitsi rakastavaa äitiään juuri nyt pyyhkimään kyyneleet hänen kasvoiltaan ja lohduttamaan häntä hämmennyksen keskellä.

– Mene. Mene nyt. Avaa etuovi ja sipsuta rikkinäisten lasien yli. Hän kuulee sinun olevan tulossa. Katsele, kuinka kylpyhuoneen ovi aukeaa ja näe punaiset ja kyyneleistä märät kasvot, joita rakastat eniten maailmassa. Hänen äänensä, joka on yhtäkkiä niin pieni: ”Äiti, en koskaan enää tee sitä uudelleen, olen pahoillani”. Lisää kyyneliä. Lisää itkua.

Lue myös: Kolumni: Kotiäitiys on perseestä - palasin töihin, kun lapseni oli puolivuotias

Tapahtunut annetaan anteeksi ja jäljet siivotaan. Opetellaan käsittelemään vihaa. Ketään ei jätetä yksin pelkojensa kanssa. Ollaan yhdessä. Tullaan lähemmäksi toisiamme.

– Joskus asiat vain särkyvät. Joskus me rikomme ne. Tärkeää ei ole se, miten ja miksi. Tärkeää on, miten me haluamme vastata tähän rikkonaisuuteen, Fleming kirjoittaa.

Asioiden särkyminen voi ajaa meidät syyllisyyteen tai epätoivoon, mutta aina näin ei tarvitse käydä. Joskus se voi myös muistuttaa meitä myös syvästä rakkaudesta, äiti toteaa. 

Lähde: Facebook

***