Yksinäisyys keski-iässä altistaa muistihäiriöille

Ihmisillä, jotka asuvat yksin keski-iässä, on lähes kaksinkertainen riski sairastua kognitiivisiin eli tiedollisiin ongelmiin kuin avio- tai avoliitossa asuvilla.

Tänään julkaistu tutkimus perustuu haastatteluihin, joita tehtiin Kuopiossa ja Joensuussa 1970- ja 1980-luvuilla. Tuolloin 2 000 haastateltavan keskimääräinen ikä oli hieman yli 50 vuotta.

Näistä 1409 vapaaehtoista haastateltiin uudelleen 1990-luvun lopulla, jolloin heidän ikänsä oli 65-79 vuotta.

Heistä 57:llä oli diagnosoitu Alzheimerin tauti tai muu dementian muoto, 82:lla oli lievää kognitiivisten toimintojen heikentymistä ja loput olivat pääosin terveitä.

- Ilman kumppania keski-iässä elävien riski sairastua muistihäiriöihin oli noin kaksinkertainen toisen ihmisen kanssa eläviin verrattuna, tutkimus osoittaa.

Riski oli lähes kolminkertainen niillä, jotka olivat eronneet tai jääneet leskeksi keski-iässä ja eläneet siitä saakka yksin. Koulutustason ja elämäntapojen yhteys otettiin tutkimuksessa myös huomioon.

Sukupuolella on lisäksi suuri merkitys, sillä tutkimuksen mukaan miehillä on naisia suurempi riski sairastua muistihäiriöihin.

Kumppanin kanssa elämisen nähdään tuovan kognitiivisia ja sosiaalisia haasteita, jotka auttavat suojautumaan dementialta. Tutkijat haluavat selvittää tätä vielä tarkemmin.

Tutkimus on luettavissa British Medical Journal -julkaisussa.

Maailmassa arvioidaan olevan 25 miljoonaa dementiaa sairastavaa, ja luvun odotetaan ylittävän 80 miljoonaa vuonna 2040.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat