Mainos

Yksi kuoli rajussa palossa Keravalla – parvekelasit hajosivat palon voimasta

Keski-Uudellamaalla Keravalla yksi ihminen on löytynyt kuolleena kerrostalon huoneistopalossa, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan palo oli hyvin raju. Pelastuslaitos sai hälytyksen Palopellonkadun palosta aamulla hieman ennen kuutta.

Hälytyksen kolmannen kerroksen huoneistossa olleesta palosta teki ohikulkija, jonka mukaan asunnon parvekkeella näkyi runsaasti savua ja liekkejä. Hälytyspuhelun aikana jopa raskaat parvekelasit hajosivat palon voimasta.

Vainaja löytyi sammutus- ja raivaustöiden aikana, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ari Koivu. Asunto tuhoutui palossa pahoin.

Pelastuslaitos evakuoi seitsenkerroksisen talon muut asukkaat sammutustöiden ajaksi. Kaikkiaan evakuoitiin noin 30 ihmistä, kertoo Koivu. Yläpuolinen asunto kärsi palossa myös savuvahinkoja, ja sen asukkaat ehtivät poistua asunnosta itse. Asukkaat saivat palata koteihinsa noin tunnin kuluttua. Heille järjestettiin tarjolle myös kriisiapua. Kukaan muu ei loukkaantunut palossa.

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa, ja poliisi tutkii sitä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.