Yksi kuoli Kanadan ilmavoimien koneen pudottua asuinalueelle – "Luulimme, että meitä pommitetaan"

Kanadan ilmavoimien Snowbirds -taitolentoryhmän kone putosi maahan sunnuntaina maan länsiosassa. Paikallismedioiden mukaan kone putosi asuinrakennuksen pihalle.

Kanadan ilmavoimat kertoi myöhemmin Twitterissä, että ryhmän tiedottaja oli kuollut onnettomuudessa. Koneen lentäjä puolestaan loukkaantui vakavasti. Ilmavoimien mukaan vammat eivät ole hengenvaaralliset.

Brittiläisen Kolumbian provinssin terveysministeri kertoi aikaisemmin, että yksi ihminen oli viety sairaalahoitoon.

Silminnäkijöiden mukaan koneen lentäjä pelastautui heittoistuimella. Lentäjän kerrottiin laskeutuneen talon katolle ja saaneen selkä- ja niskavammoja.

Kahden ryhmän koneen oli tarkoitus lentää Brittiläisessä Kolumbiassa kunnianosoituksena kanadalaisten taistelulle koronanvirusta vastaan.

"Luulimme, että meitä pommitetaan"

Ohikulkijan videolla näkyy koneen palava runko talon edessä. Valokuvissa on palavia osia talon edustalla. Kuvien perusteella myös talo syttyi palamaan.

–  Yksi kone jatkoi (lentämistä), ja toinen (...) oli tulipallo, silminnäkijä sanoi kanadalaiselle radiokanavalle.

–  Se oli täysikaaos. Ihmiset huusivat ja kiljuivat. Luulimme, että meitä pommitetaan tai jotain. Se oli niin hektistä, toinen silminnäkijä sanoi kanadalaiselle medialle.

Lue myös:

    Uusimmat