Yksi kolmesta lapsesta nähnyt aikuisviihdettä netissä
Tutkimuksen mukaan yksi kolmesta lapsesta on nähnyt aikuisviihdettä netissä ennen kuin on täyttänyt kymmenen vuotta. Teini-ikäisistä suuri osa katsoo eroottista materiaalia kotikoneeltaan.
Yksi kolmesta lapsesta on nähnyt aikuisviihdettä netissä kymmenenteen syntymäpäiväänsä mennessä, kertoo mirror.co.uk. Näin aikainen altistus aikuisviihteelle voi haitata myöhempää elämää, asiantuntijat varoittelevat.
Neljä viidestä 14-16 -vuotiaasta myönsi katsovansa säännöllisesti eroottista materiaalia kotikoneeltaan. Kaksi kolmasosaa katsoi samaa materiaalia kännykästään.
Asiantuntijat povaavat aikaisen aikuisviihdealtistuksen ennakoivan ongelmia myöhemmissä romanttisissa suhteissa. Koska 70 prosenttia teini-ikäisistä nuorista ei ole koskaan ollut intiimisti tyttö- tai poikaystävänsä kanssa, aikuisviihteen pelätään opettavan nuorille epäsopivia, jopa väkivaltaisia asioita.
Psychologies -lehti haastatteli tutkimusta varten satoja yläasteikäisiä.
– On olemassa vakuuttavia todisteita siitä, että aikuisviihde vaikuttaa negatiivisesti ihmisiin ja yhteisöihin. Aikuisviihde esittää seksiä epärealistisesti eikä puhu läheisyydestä, rakkaudesta, yhteydestä tai romantiikasta, toteaa sosiologi Michael Flood.
MTV3/Helmi
Lähde: Mirror.co.uk
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
18:01
Espoossa kateissa 3-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
Lataa lisää