Tulli teki viime syksynä yhden Suomen kaikkien aikojen suurimmista doping-takavarikoista, kun tullivalvonnan yhteydessä löytyi 900 kiloa laittomia doping- ja lääkeaineita.
Aineiden arvo on yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa.
– Kyseessä on erittäin suuri dopingrikos. Tämä on yksi kaikkien aikojen suurimmista dopingjutuista Suomessa, Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo.
Tullin esitutkinnassa selvisi, että dopingaineet olivat lähtöisin Kiinasta, josta ne oli toimitettu lentorahtina Suomeen neljässä erässä Saksan, Puolan ja Turkin kautta.
Tulli takavarikoi kolme erää marraskuussa 2018 Kymenlaaksossa sijaitsevasta tullivarastosta. Neljäs erä oli lähetetty Suomesta Liettuaan, mutta se pysäytettiin Virossa ja toimitettiin muiden erien tavoin Tullilaboratorion tutkimuksiin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Yksi epäilty Suomessa
Jutussa epäillään yhtä miestä Suomessa.
– Tämä rikoksesta epäilty mies oli töissä Kymenlaaksossa varastolla, jonne aineet tuotiin.
Mies oli aiemmin vangittuna tutkinnan aikana, mutta hänet on sittemmin vapautettu. Häntä epäillään törkeästä dopingrikoksesta, lääkerikoksesta ja luvattoman terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta.
Juttu on siirtymässä nyt syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen







