YK:n turvallisuusneuvosto pitää hätäkokouksen Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia

Pohjois-Korean ohjus lensi japanin yli 4:17

YK:n turvallisuusneuvosto pitää perjantaina hätäkokouksen Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia. Diplomaattien mukaan tapaaminen pidetään suljettujen ovien takana. Yhdysvallat ja Japani ovat vaatineet tapaamista.

Pohjois-Korea laukaisi yöllä Suomen aikaa ohjuksen, joka lensi Japanin yli lähellä pohjoissaari Hokkaidoa. Ohjus laukaistiin läheltä Pohjois-Korean pääkaupunkia Pjongjangia. Kyseessä on jo toinen kerta kuukauden sisään, kun Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin ilmatilan halki.

Aiemmin Pohjois-Korea on tehnyt myös ydikokeen.

Ri ja Hong – asiantuntijat Pohjois-Korean pommin takana 2:29

Ohjus lensi 3700 kilometriä

Ohjus lensi Japanin yleisradion NHK:n mukaan samalla alueella kuin KN-17 ohjukset elokuun lopussa. Yleisradion mukaan ohjus laukaistiin noin kello seitsemän paikallista aikaa ja se saavutti Japanin ilmatilan yhdeksän minuuttia myöhemmin. Japanin yleisradion tiedoista kertoo muun muassa ABC News.

Etelä-Korean puolustusministeriö sanoo, että ohjus matkasi luultavasti noin 3700 kilometrin matkan ja ylimmillään se saavutti 770 kilometrin korkeuden. Ohjus olisi tällöin lentänyt korkeammalla ja pidemmän matkan kuin aiempi Japanin yli laukaistu ohjus.

Pohjois-Korea ilmoitti aiemmin tässä kuussa testanneensa vetypommia, joka oli maan valtion television mukaan täydellinen menestys. Koe tuomittiin jyrkästi maailmalla ja YK asetti Pohjois-Korealle pakotteita.

Vastauksena uusille pakotteille Pohjois-Korea vannoi tehostavansa aseohjelmaansa.  

Mitä Pohjois-Korean ydinasepelottelusta seuraa? 8:06

Lue myös:

    Uusimmat