Pohjois-Korea on laukaissut jälleen ohjuksen – Japani antoi suojautumiskehotuksen

Pohjois-Korea on jälleen laukaissut ohjuksen. Laukaisusta kertoi ensin Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap, ja sen ovat vahvistaneet Japani ja Etelä-Korea.

Ohjus laukaistiin itäsuuntaisesti läheltä Pohjois-Korean pääkaupunkia Pyongyangia, ja se lensi Japanin yli maan ilmatilan kautta. BBC:n mukaan Japani kehotti asukkaitaan suojautumaan.

Ohjus lensi Japanin yleisradion NHK:n mukaan lähellä Hokkaidon saaren ilmatilaa samalla alueella kuin KN-17 ohjukset elokuun lopussa. Yleisradion mukaan ohjus laukaistiin noin kello seitsemän paikallista aikaa ja se saavutti Japanin ilmatilan yhdeksän minuuttia myöhemmin. Japanin yleisradion tiedoista kertoo muun muassa ABC News.

Etelä-Korean puolustusministeriö sanoo, että ohjus matkasi luultavasti noin 3700 kilometrin matkan ja ylimmillään se saavutti 770 kilometrin korkeuden. Ohjus olisi tällöin lentänyt korkeammalla ja pidemmän matkan kuin aiempi ohjus.

Kyseessä oli jo toinen kerta kuukauden sisään, kun Pohjois-Korea laukaisee ohjuksen Japanin yli.

Pohjois-Korea ilmoitti aiemmin tässä kuussa testanneensa vetypommia, joka oli maan valtion television mukaan täydellinen menestys. Koe tuomittiin jyrkästi maailmalla ja YK asetti Pohjois-Korealle pakotteita.

Vastauksena uusille pakotteille Pohjois-Korea vannoi tehostavansa aseohjelmaansa.

Aiemmin Pohjois-Korea on uhitellut tekemällä muun muassa ydikokeen.

Ri ja Hong – asiantuntijat Pohjois-Korean pommin takana 2:29

Lue myös:

    Uusimmat