YK: Iranissa eniten teloituksia 20 vuoteen – lähes tuhat

Iran teloitti viime vuonna lähes tuhat ihmistä, kertoi YK:n ihmisoikeuskomissio maanantaina. Sen mukaan teloituksia oli maassa kaikkiaan 966, mikä oli suurin määrä 20 vuoteen.
Teloitettujen määrä kasvoi toissa vuodesta yli 200:lla.

Kymmenen viime vuoden aikana Iran on teloittanut 73 ihmistä rangaistuksena alaikäisinä tehdyistä rikoksista. Lisäksi 160 vastaavaa tapausta odottaa toimeenpanoa.

Tammikuussa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoi Iranin teloittavan enemmän ihmisiä alaikäisinä tehdyistä rikoksista kuin mikään muu maa.

Se arvosteli myös Iranin lain porsaanreikää, jonka mukaan tuomarin päätöksellä vähintään 9-vuotiaita tyttöjä ja 15-vuotiaita poikia voidaan pitää rikosoikeudellisesti vastuullisina, mikä mahdollistaa heidän tuomitsemisensa kuolemaan.


Lue myös:

    Uusimmat