Iran hirtti kaltoinkohdellun entisen lapsimorsiamen

Iranissa on hirtetty entinen lapsimorsian, joka oli tuomittu miehensä murhasta, kertoi Irania Norjasta käsin seuraava IHR-ihmisoikeusjärjestö keskiviikkona.

Samira Sabzian, jonka arvellaan olleen nyt noin kolmekymppinen, teloitettiin keskiviikkona Teheranin lähellä sijaitsevassa Karajin kaupungissa. Hän oli tätä ennen ollut vankilassa miltei vuosikymmenen.

IHR:n mukaan Sabzian oli lapsimorsian, joka oli pakkonaitettu miehelleen 15-vuotiaana. Tämän lisäksi hän oli pitkällisen lähisuhdeväkivallan uhri.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kutsui tietoa teloituksesta "karmaisevaksi". YK:n ihmisoikeuskomissaari puolestaan vaati Irania jäädyttämään välittömästi kaikki teloitukset ja pyrkimään kuolemanrangaistuksen poistamiseen.

Iranin media ei ollut keskiviikkoon mennessä kertonut mitään teloituksesta.

IHR:n mukaan Iran teloitti viime vuonna 582 ihmistä. Tämänvuotisen määrän uskotaan nousevan huomattavasti korkeammaksi.

Lue myös:

    Uusimmat