YK arvostelee EU:ta yhteistyöstä Libyan kanssa siirtolaisten palauttamisessa

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu arvostelee yhteistyötä, jota Euroopan unioni tekee Libyan kanssa Välimeren yli pyrkivän siirtolaisvirran pysäyttämiseksi.

Siirtolaisten ja pakolaisten palauttaminen Libyan "hirvittäviin" vankiloihin on epäinhimillistä, ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad al-Hussein sanoo kovasanaisessa lausunnossaan.

Lausunnossa tuomitaan EU ja Italia siitä, että ne auttavat Libyan rannikkovartiostoa Eurooppaan pyrkivien ihmisten palauttamisessa.

Kaoottisessa tilassa oleva Libya on jo pitkään ollut Eurooppaan pyrkivien kauttakulkupaikka, ja lukuisat ihmiset ovat joutuneet siellä vakavien väärinkäytösten kohteeksi ihmissalakuljettajien käsissä.

Zeid varoitti tiistaina, että Libyan ennestäänkin synkkä tilanne on muuttunut katastrofaaliseksi.

– Kansainvälinen yhteisö ei voi sivuuttaa siirtolaisten Libyassa kokemia käsittämättömiä kauhuja ja kuvitella, että tilanne voidaan hoitaa vain vankeusoloja kohentamalla.

Lue myös:

    Uusimmat