Alabaman osavaltion hyväksymä Yhdysvaltain tiukin aborttilaki on herättänyt keskustelun siitä, onko miehillä oikeus päättää aborteista.
Alabaman väestöstä 51 prosenttia on naisia, mutta osavaltion lainsäätäjistä 85 prosenttia on miehiä. Alabaman 35-jäsenisessä senaatissa on vain neljä naista.
Naiset ovat osoittaneet mieltä Alabamassa Montgomeryssä tiukkaa aborttilakia vastaan.
– Nämä lainsäätäjät eivät välitä ihmisoikeuksista. Kyse on naisten kontrolloimisesta. He haluavat vain kontrolloida naisten kehoa, sanoi mielenosoitukseen osallistunut Delaney Burlingame BBC:n haastattelussa.

Keskustelu puolesta ja vastaan on kiivasta
Erityisesti sosiaalisessa mediassa on keskusteltu siitä, onko miehillä ylipäätään oikeus osallistua aborttikeskusteluun tai päätöksentekoon. Argumentteja on esitetty sekä puolesta että vastaan.
– Minun mielestäni miesten pitäisi sanoa, että naisilla on oikeus valita. Kyse on heidän kehostaan ja valinnoistaan. Meillä miehillä ei ole oikeutta kertoa naisille, mikä on hyväksi heidän keholleen, totesi aborttilain vastaiseen mielenosoitukseen osallistunut Travis Jackson BBC:lle.
– Kukaan ei voi olla vapaa, ellei hän pysty itse päättämään kehostaan tai lisääntymisestään. Miesten tehtävä on puolustaa kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeutta, uskoo Oren Jacobson, Men4Choise -ryhmän perustaja BBC:n haastattelussa.
Abortin vastustajat ovat sitä mieltä, että jos kaikki päätösvalta on naisilla, se eristää miehet ja sallii heidän luistaa isän velvollisuuksista.

