Yhdysvaltalaiselle kirpputorille lahjoitettiin kaksi uurnaa – molempien sisältä löytyi tuhkaa
Lahjoitusten varassa toimiva kirpputori on saanut käsiinsä kaksi tuotetta, joiden myyminen eteenpäin tuottaa ongelmia.
Kaksi uurnaa, joiden molempien sisällä epäillään olevan ihmisen tuhkaa, on jätetty michiganilaisen kirpputorin eteenpäin myytäväksi.
– Meille lahjoitetaan monia mielenkiintoisia tavaroita ja nautin niiden läpikäymisestä päivittäisessä työssäni, Cedar Springsin Goodwill -kirpputorin myymäläjohtaja Katie Chrisman kertoo.
Erikoisimmat lahjoitukset ovat kuitenkin kaksi uurnaa, jotka kaksi anonyymiä ihmistä äskettäin jättivät kirpputorille myytäväksi.
Katie toivoo, että uurnat jätettiin vahingossa muiden lahjoitusten joukossa heinäkuun 22. päivä. Toisen ympärille oli kiedottu kuplamuovia, eikä sen kyljessä ole minkäänlaista kaiverusta kertomassa, kenen tuhkat sisällä voisi olla. Toista uurnaa henkilökunta luuli aluksi paperipainoksi. Sydämen muotoisen uurnan päällä lukee Kate.
– Onhan tämä outoa ja myös aika järkyttävää, Katie sanoo.
Hän yrittää selvittää, kenelle uurnat kuuluvat ja on laittanut sosiaaliseen mediaan ilmoituksen. Postausta on tähän mennessä jaettu lähes 5000 kertaa ja Katie sai noin tusinan verran yhteydenottoja.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Oikeaa omistajaa ei kuitenkaan ole vielä löytynyt. Katie ei aio myydä uurnia eteenpäin vaan odottaa oikeita omistajia.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää