Yhdysvaltalainen uutisankkuri yllätettiin romanttisesti kesken juonnon

Uutisankkuria kosittiin kesken kuvausten 1:46
Uutisankkuri juonsi sisään reportaasin, jonka sisältö yllätti täysin!

Uutisankkurin reaktio kosintaan tallentui nauhalle, kuinkas muutenkaan – hän nimittäin teki työtään herkän hetken sattuessa.

Tennesseessä toimiva paikalliskanava WRCB-TV sai nauhalle suloisen hetken. Kanavan toimittaja Riley Nagel oli päättänyt kosia kumppaniaan, saman kanavan ankkurina toimivaa Cornelia Nicholsonia, kesken kuvausten. Kaksikko myös tapasi töiden kautta, joten oli vain luonnollista, että suhde virallistetaan kameran edessä, kertoo CNN.

Nicholson oli nauhoittamassa promovideota myöhempää uutislähetystä varten, kun näytöille alkoi ilmestyä turhankin tuttuja kuvia

– Seuraavaksi tarjolla on kahden nuoren journalistin tarina. He onnistuivat löytämään rakkauden samalta alalta, Nicholson luki äänensä muuttuessa jatkuvasti epäilevämmäksi.

Nagel ilmaantui kulisseista kukkapuskan kanssa. 

– Kyllä, Cornelia, tarjolla todella on erityinen reportaasi, Nagel juonsi itsensä sisään ja polvistui sitten kosimaan. Katso suloinen tilanne yllä olevalta videolta!

Nicholson kertoi Twitterinä aiemmin tunnetussa X-palvelussa, että tilanne oli totaalinen yllätys, mutta päivä oli "mitä täydellisin".

Lue myös:

    Uusimmat