Yhdysvaltain viranomaiset: Iranilaishakkerit tarjosivat varastettua Trumpin kampanjamateriaalia Bidenille
Bidenin kampanja jätti vastaamatta hakkerien viesteihin.
Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat keskiviikkona, että iranilaiset hakkerit olivat tarjonneet Donald Trumpin presidentinvaalikampanjalta varastettua, salaista materiaalia Joe Bidenin kampanjalle.
Yhdysvaltain nykyinen presidentti Biden oli vielä silloin demokraattien presidenttiehdokas, kun hakkerit tarjosivat materiaalia. Biden astui presidenttikisasta syrjään heinäkuussa.
Viranomaisten mukaan kukaan Bidenin kampanjasta ei vastannut hakkerien yhteydenottoon.
Iranin YK-edustusto kiisti keskiviikkona jyrkästi yhdysvaltalaisviranomaisten kertoman.
– Tällaiset syytökset ovat vailla uskottavuutta ja laillisuutta. Ne ovat myös pohjimmiltaan perusteettomia ja niitä on mahdoton hyväksyä. Iranilla ei ole motiivia eikä aikomusta vaikuttaa Yhdysvaltain vaaleihin ja siksi Iran torjuu kategorisesti tällaiset väitteet, edustuston lausunnossa sanottiin.
Tämän vuoden elokuussa Yhdysvaltain tiedustelu- ja lainvalvontaviranomaiset syyttivät ensimmäisen kerran Irania hakkeroinnista ja yrityksestä vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Iran kiisti myös tuolloin syytökset.
Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan iranilaishakkerit olivat tarjonneet varastamaansa materiaalia myös yhdysvaltalaisille medioille. Viranomaiset eivät nimenneet tarjouksia saaneita medioita.
Presidenttikampanjat kyberhyökkäysten kohteina
Sekä Trumpin että Bidenin tilalle tulleen Kamala Harrisin kampanjatiimit ovat kertoneet olleensa kyberhyökkäysten kohteina viime viikkoina. Myös yhdysvaltalaiset teknologiayhtiöt ovat olleet hakkerien hyökkäysten kohteena.
Trumpin kampanjatiimi ilmoitti keskiviikkona, että hakkerointi on todiste Iranin aktiivisesta yrityksestä vaikuttaa vaaleihin ja auttaa Harrisin ja Bidenin kampanjaa. Trumpin kampanjan mediavastaava Karoline Leavitt sanoi sen johtuvan siitä, että Iran pelkää Trumpin palauttavan presidenttinä kovat pakotteet ja lisäksi Trump vastustaa maan terrorihallintoa.
Vuonna 2016 demokraattien kampanjatiimi joutui hakkeroinnin kohteeksi ja kampanjan sisäistä viestienvaihtoa, mukaan lukien presidenttiehdokas Hillary Clintonin viestintää paljastui. Hakkeroinnista on syytetty Venäjää. Vaalit tuolloin voittanutta Trumpia syytettiin hakkerointiin rohkaisemisesta.
Uusimmat
-
08:38
Milton-hurrikaani riepotteli urheiluseuran kotiareenaa – kuva tuhoista
-
08:34
Törkeä kavallusepäily: Pankkivirkailija vei asiakkailta ja urheiluseuralta suuria summia
-
08:30
Anna Puu järkyttyi sukunsa taustoista – varakas isäntä kauppasi tyttärensä lapsivaimoksi
-
08:19
Loviisan ydinvoimalan vuosihuollot vihdoinkin ohi: Kestivät kymmeniä päiviä
-
08:12
Esko Aho MTV:n haastattelussa: "Suomi on näivettymässä"
-
08:06
Sähköttä yli 14 000, tulvia kehäteillä – MTV seuraa syysmyrskyä
-
07:58
Kommentti: Vain voitto kelpaa – Huuhkajien vastustaja surkeimmassa jamassa vuosikausiin
-
07:54
Mikko Rantanen liekeissä heti avausottelussa – hattutemppu!
-
07:43
Miksi tämä hittiruoka katosi kokonaan kouluruokalistoilta?
-
07:15
Hollywood-tähti Eva Longoria ihastuttaa 6-vuotiaan poikansa kanssa: "Niin söpö"
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
Lataa lisää