Yhdysvaltain senaatti hyväksyi budjettiesityksen – liittovaltion menot kasvavat sadoilla miljardeilla

Yhdysvalloissa maan senaatti on hyväksynyt budjettiesityksen, joka nostaa valtion menoja lähes 300 miljardilla dollarilla seuraavan kahden vuoden aikana, kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja sanomalehti Washington Post. Washington Postin mukaan esitys keräsi laajan kannatuksen molemmissa puolueissa.

Senaatti hyväksyi esityksen hieman ennen kello kahta yöllä paikallista aikaa. Esitystä ei kuitenkaan ehditty hyväksyä ennen takarajana ollutta puolta yötä eli aamuseitsemää Suomen aikaa, mikä johti liittovaltion hallinnon sulkemiseen. Sulkeminen voi kuitenkin jäädä lyhyeksi, mikäli kongressin edustajainhuone hyväksyy budjettiesityksen ennen aamua ja virastojen aukeamista.

Monet konservatiivirepublikaanit vastustivat esitystä, koska heidän mielestään se kasvattaa valtion menoja liikaa. Esityksen käsittely lykkäntyikin Kentuckyn republikaanisenaattori Rand Paulin vastustuksen takia, mikä aiheutti hallinnon sulkemisen.

Liittovaltion hallinto suljettiin viimeksi tammikuussa muutamaksi vuorokaudeksi budjettikiistan takia. Tuolloin kongressi hyväksyi väliaikaisen budjetin, joka piti hallinnon rahahanat auki tähän asti.

Lue myös:

    Uusimmat