Yhdysvaltain keskuspankki Fed aikoo vähentää elvytystoimia aiempaa suunnitelmaa nopeammin ja ennakoi nostavansa ohjauskorkoa kolme kertaa ensi vuonna.
Fedin politiikkaa ohjaava avomarkkinakomitea ilmoitti tänä ltana Suomen aikaa, että inflaation hillitsemiseksi taloutta elvyttävä arvopaperiosto-ohjelma ajetaan alas maaliskuuhun mennessä.
Ostoja vähennetään 30 miljardilla dollarilla joka kuukausi.
Ohjauskorko pysyy ennallaan
Ohjauskorot pysyvät kuitenkin toistaiseksi ennallaan. Fed arvioi niiden pysyvän nollassa, kunnes työmarkkinat vahvistuvat.
Komitean jäsenet ennakoivat, että korkoja nostetaan ensi vuoden aikana jopa kolme kertaa, vaikka inflaation odotetaan hidastuvan.
Kun ostot loppuvat, on tie auki ohjauskoron nostamiseen.Fed piti syksyn mittaan pitkään kiinni siitä, että kiihtynyt inflaatio on ohimenevä ilmiö. Pääjohtaja Jerome Powell on myöhemmin joutunut myöntämään, että hintojen nousu voi jäädä pitempiaikaiseksi riesaksi.
Powell vakuutti viime kuussa kongressissa, että keskuspankki tarttuu toimiin varmistaakseen, ettei korkeasta inflaatiosta tule pitkäaikaista. Korkoja nostamalla hillittäisiin kuluttajakysyntää ja jarrutettaisiin hintojen nousua.
