Rokotevastaisuus on USA:ssa niin suurta, että se uhkaa taloutta – edes oman äidin sairastuminen ei vakuuttanut Josueta: "Entä jos he asentavat minuun sirun?"

2:07
Katso uutisjuttu: Näin rokotteeseen epäilevästi suhtautuva nuori kertoo syistään MTV Uutisille.

Yhdysvalloissa talousasiantuntijat varoittavat rokotevastaisuuden vahingoittavan maan taloutta.

Vaikka amerikkalaisten rokotevastaisuus on lieventynyt vuoden takaisesta, yhä noin neljännes amerikkalaisista sanoo, ettei halua ottaa koronarokotetta. Yhdysvalloissa yli puolet on saanut ainakin ensimmäisen koronarokotteen, mutta rokotteita tarjolla enemmän kuin ottajia.

Texasilainen Rosa Cerda on väitellyt poikansa kanssa jo viikkoja. Itse koronan sairastanut Cerda kiirehti rokotettavaksi heti kuin se oli mahdollista, mutta nyt täysrokotetun äidin huolena on poika, joka kieltäytyy ottamasta rokotetta.

– En saanut henkeä ja luulin, että kuolen. Haluan, että poikani ottaa rokotteen. Tuttava, joka kieltäytyi ottamasta rokotetta, menehtyi aivan äskettäin koronaan, Cerda kertoo MTV Uutisille kotinsa pihalla Los Indiosin pikkukaupungissa.

Parikymppistä poikaa ei vakuuta äidin rokottaminen eikä se, että maan johtavat politiikot presidenttiä myöten on rokotettu.

– Poliitikoille annetaan varmaan eri rokote kuin kansalle. Et voi koskaan tietää, mitä hallinto oikeasti tekee. Sekin epäilyttää, että rokote on ilmainen. Entä jos he asentavat minuun sirun, Josue Martinezkertoo.

Nuoret republikaanit epäileväisimpiä

Nuori ei ole salaliittoteorioiden kanssa yksin. Rokotteita epäilevät ovat usein iältään nuorempia ja puolueeltaan republikaaneja.

Tuoreimmissa kyselytutkimuksissa reilu parikymmentä prosenttia amerikkalaisista sanoo, ettei halua ottaa koko rokotetta. Esimerkiksi huhtikuun lopussa julkaistussa CNN:n kyselyssä 26 prosenttia vastaajista ei aikonut ottaa rokotetta. CBS-uutiskanavan kyselyssä rokotteesta aikoi kieltäytyä 22 prosenttia vastaajista.

– Jos rokotevastaisuus pysyy näin korkeana, niin se ei vaikuta vain ihmishenkiin vaan myös talouteen, taloustieteen professori ja Barack Obamanentinen talousneuvonantaja Austin Goolsbee sanoo MTV Uutisille.

Pennsylvanian yliopiston Wharton Budget Model onkin jo tutkinut rokotevastaisuuden talousvaikutuksia.

– Se tulee vahingoittamaan työllisyysastetta. Odotamme ainakin 2-3 miljoonan työpaikan kaatuvan. Jos rokotevastaisuus pysyy tällaisena, se hidastaa loppuvuoden bruttokansantuotteen (BKT) kasvua ainakin 1-2 prosentilla, arvioi rokotevastaisuutta tutkinut ekonomisti John Ricco.

Elviksen esimerkki muistetaan

Vaikka Yhdysvalloissa on rokotettu reilu pari miljoonaa päivässä viimeisenkin viikon ajan, rokotustahti on hidastunut parhaimmista rokotusviikoista noin 30 prosentilla. Rokotevastaisten lisäksi osa amerikkalaisista empii nyt, ottaako ollenkaan toista rokoteannosta. Asiantuntijat toivovat amerikkalaiseen tapaan, että politiikkojen lisäksi näytteiljät ja muut julkisuuden henkilöt alkaisivat kampanjoida rokotteiden puolesta.

– Kun amerikkalaiset empivät aikoinaan poliorokotteen ottamista, se auttoi merkittävästi, että Elvis Presley otti rokotteen. Ihmisten olisi hyvä muistaa, että rokotus vaikuttaa suoraan heidän talouteensa, Goolsbee sanoo.

Presidentti Joe Bidenon vedonnut useita kertoja amerikkalaisiin ja kannustanut rokotettavaksi. Rokotevastaisuus vaikuttaa niin kutsutun “joukkoimmuniteetin” saavuttamiseen, minkä vuoksi Valkoinen talo ei käytäkään enää koko sanaa. Valkoisen talon tuorein tavoite on, että heinäkuun 4. päivään mennessä 70 prosenttia amerikkalaisista olisi rokotettu.

Juttua päivitetty ja täydennetty kauttaaltaan 6.5. klo 19.13.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja