Viranomaiset tehostivat laittomasti maassa olevien etsintöjä USA:ssa

Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaiset ovat tehostaneet laittomasti maassa olevien siirtolaisten kiinniottoja.

Viranomaiset ovat ottaneet kohteeksi myös sellaiset paikat, joita aiemmin kunnioitettiin eräänlaisina turvasatamina.

Esimerkiksi Virginiassa olevasta kirkosta otettiin kiinni ihmisiä, jotka olivat etsineet suojaa kylmänä talvipäivänä. Texasissa viranomaisten haaviin jäi oikeustalossa kotiväkivallasta ilmoittanut nainen.

Presidentti Donald Trump nosti maahanmuuttokysymyksen keskiöön Amerikka ensin -politiikassaan. Samalla maahanmuuttoviranomaisille annettiin laajat oikeudet pidättää ja karkottaa maassa luvattomasti olevia siirtolaisia.

Lisäksi luovuttiin periaatteesta, jonka mukaan etsinnät kohdistetaan vakaviin rikoksiin syyllistyneisiin. Muutosten seurauksena kiinniotetuksi voi joutua kuka tahansa paperiton siirtolainen.

Vaalitaistelun aikana väläytellyt massiiviset karkotukset eivät toistaiseksi ole toteutuneet, vaan karkotusten määrä on samaa tasoa kuin presidentti Barack Obaman kaudella.

Lue myös:

    Uusimmat