Yhdysvallat muisteli Martin Luther Kingiä

Amerikkalaista kansalaisoikeustaistelijaa Martin Luther Kingiä on muisteltu tänään Yhdysvalloissa. Tänään tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun King ammuttiin hotellinsa parvekkeelle Memphisissä Tennesseessä. Hän oli kuollessaan 39-vuotias.

Presidenttiehdokkaita, kansalaisoikeusjohtajia ja tuhansia muita ihmisiä kokoontui yhteen Memphisissä, jossa murha 4. huhtikuuta 1968 tapahtui. Memphisiin olivat saapuneet myös demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Hillary Clinton ja republikaanien John McCain, jotka pyrkivät vahvistamaan kannatustaan mustien äänestäjien keskuudessa.

Suurimman tuen mustilta keräävä Barack Obama puolestaan muisti Kingiä Indianassa. Obama sanoi 3000 kuulijalleen, ettei Yhdysvaltain politiikassa ole kyetty toteuttamaan Martin Luther Kingin unelmaa.

Monet muutkin muistotilaisuuksien puhujat surivat sitä, että neljä vuosikymmentä myöhemmin juopa valkoisten ja mustien välillä on yhä syvä. Kansalaisoikeustaistelija Jesse Jackson muistutti CNN:n mukaan, että mustat ovat muita useammin työttöminä ja afroamerikkalaisia istuu 2,5 miljoonaa vankiloissa.

Seppele laskettiin perjantaina Memphisin Lorraine-motellin huoneen numero 306 edustalle. Martin Luther King oli saapunut kaupunkiin tukemaan jätteenkerääjien lakkoa, kun hänet murhattiin.

Murhasta tuomittiin valkoisten ylivaltaa kannattanut James Earl Ray. Salamurhaan liittyy kuitenkin edelleen lukuisia salaliittoteorioita, joiden mukaan Ray ei toiminut yksin.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat