Yhdysvallat kielsi Huawein ja ZTE:n laitteiden maahantuonnin ja myynnin turvallisuusriskin vuoksi

Yhdysvalloissa viranomaiset ilmoittivat perjantaina kieltävänsä kansalliselle turvallisuudelle uhkaa aiheuttavien viestintälaitteiden myynnin ja maahantuonnin. Maan telehallintoviraston FCC:n listalla ovat esimerkiksi kiinalaiset Huawei Tecnologies ja ZTE. 

Kumpikin yhtiö on ollut uhaksi listattujen yritysten listalla FCC:ssä, ja uudet säännöt kieltävät lupien myöntämisen niiden laitteille tulevaisuudessa.

Kyseessä on uusin monista toimista, joilla Yhdysvallat pyrkii rajoittamaan kiinalaisyhtiöiden pääsyä Yhdysvaltojen verkkoon.

FCC:n lausunnon mukaan virasto suojelee kansallista turvallisuutta varmistamalla, ettei epäluotettavia viestintälaitteita saa käyttää maan rajojen sisäpuolella.

Määräys koskee myös muun muassa videovalvontayhtiöitä Hangzhou Hikvisionia ja Dahua Technologya.

Aiemmin Yhdysvallat on kieltänyt Huawein laitetoimitukset hallinnon järjestelmiin sekä voimakkaasti suositellut myös yksityistä sektoria olemaan käyttämättä yhtiön laitteita. Huolena on, että Kiinan tiedustelu voisi hyödyntää laitteita.

Vuonna 2019 Yhdysvallat lisäsi Huawein listalle, jolla olevien yhtiöiden kanssa yhdysvaltalaiset tavarantoimittajat eivät voi tehdä kauppaa. Samalla kiinalaisyhtiö jäi Googlen Android-käyttöjärjestelmän ulkopuolelle.

Lue myös:

    Uusimmat