Helsingin yliopiston huumevarkausjutussa on tuomittu viisi ihmistä.
Yliopiston tiloista Viikistä varastettiin huhtikuun alussa erittäin vahvoja tutkimushuumeita. Joukossa oli muun muassa fentanyylia, kokaiinia, morfiinia, amfetamiinia ja LSD:tä.
Pisimmän tuomion sai 25-vuotias mies, jonka Helsingin käräjäoikeus määräsi kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Kolme muuta sai ehdollista vankeutta ja yksi mies päiväsakkoja.
Oikeuden mukaan anastettujen tutkimushuumeiden ja lääkkeiden arvo oli yli 55 000 euroa. Käräjäoikeus katsoi, että varkaus oli törkeä ja tekoa oli suunniteltu.
Yksi mies oli anastanut huumeet, toinen pitänyt vahtia ja kolmas toiminut auton kuljettajana. Oikeuden mukaan vahdille ja kuljettajalle oli luvattu huumeita. Jälkeenpäin aineita oli käytetty.
Yhden miehen avopuoliso tuomittiin törkeästä huumausaineainerikoksesta. Hän oli muun muassa sallinut varastettujen aineiden tuomisen asuntoonsa.
Yliopiston tiloihin päästiin avaimella. Yksi tuomituista oli ollut laitoksella töissä, ja hänellä oli avain hallussaan.
Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.