Yhä useamman dna päätyy rekisteriin

Dna-näytteitä kerättiin aikaisemmin vain väkivaltarikosten yhteydestä, mutta nyt ne ovat käytössä myös omaisuusrikoksien tutkinnassa.

Dna-rekisteröintien määrä kasvaa yhä. Viime vuonna rikoksen perusteella rekisteröitiin yli 15 000 ihmisen dna-näyte.

Rekisteröintien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvun alkupuolelta. Esimerkiksi vuonna 2003 rekisteröintejä tehtiin vaivaiset 1 200.

Ensin dna-näytteitä otettiin yleensä vain, kun tutkittiin vakavia väkivaltarikoksia. Nykyään dna-näytteet kuuluvat kiinteästi myös muun muassa omaisuusrikoksien tutkintaan.

Helsingin poliisin teknisen rikostutkinnan johtaja Antti Leppilahti sanoo, ettei dna:n kuitenkaan korvaa perinteistä sormenjälkitutkimusta.

Hänen mielestään molemmat ovat rikostutkinnalle erittäin tärkeitä, koska parhaimmillaan ne kertovat rikostutkijoille epäillyn nimen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat