Yasmine, 14, kuoli koulun vessaan kuivashampoopullon kanssa – lasten vaarallinen trendi huolestuttaa Ruotsissa

Huumekokeilut leviävät lasten ja nuorten keskuudessa usein sosiaalisen median vinkkeinä tai haasteina. Kaasujen käyttö päihdetarkoituksessa on lisääntynyt viime vuosina myös Suomessa.

Yasmine Al-Saady oli voinut psyykkisesti huonosti vuoden verran ja jäänyt kotona kiinni kuivashampoopullon butaanikaasun haistelusta.

– Hän teki sitä, ja huomasimme sen. Sen jälkeen tarkkailimme häntä aina kotona, kertoo Yasminen äiti Maria Mohammadi Ruotsin TV4:n haastattelussa.

– Koulu ei tehnyt mitään. Heidän olisi pitänyt. He tiesivät, mitä he tekevät. Yksikään viranomainen ei auttanut.

Huhtikuussa Yasmine löytyi kuolleena koulun vessasta.

Kuivashampoo myyntiin vain täysi-ikäisille

Tapauksen jälkeen Ruotsissa uutisoitiin vaarallisesta imppaamistrendistä lasten keskuudessa. Yasminen kotikaupungissa Luulajassa, jotkut liikkeet päättivät siirtää kuivashampoot kassoille myytäviksi ja vain täysi-ikäisten ostettaviksi.

Kaasuja käytetään päihdetarkoituksessa myös Suomessa. Esimerkiksi ilokaasun käyttö on yleistynyt viime vuosina etenkin nuorten keskuudessa. Paitsi netissä, kauppa on viikonloppuisin vilkasta pääkaupungin parkkihalleissa ja rautatieaseman kulmalla.

– Nuorilla näkee paljon ilmapalloja vappukokoontumisissa ja koulujen päättäjäissä lähiaikoina. Ne eivät ole kädessä, koska halutaan juhlistaa ilmapalloilla kivaa päivää, vaan yleensä päihtymistarkoituksessa, kertoo Helsingin kaupungin Eteläisen nuorisotyöyksikön päällikkö Jaakko Rautavaara.

Väärin käytettynä hengenvaarallista

Kuivashampoota voi käyttää huoletta, kun sitä käyttää oikein. Väärin käytettynä se on vaarallista.

– Butaanikaasussa on erityistä se, että yksikin käyttökerta voi osoittautua hengenvaaralliseksi.

– Se on mielestäni pikemminkin myrkky kuin päihdeaine, sanoo Ruotsin Myrkytystietokeskuksen ylilääkäri Erik Lindeman TV4:n haastattelussa.

Somen haasteet myös vanhempien tietoon

Sosiaalinen media on täynnä vinkkejä ja haasteita. Hyvässä ja pahassa.

– Sosiaalinen media on monelle nuorelle ihan relevantti rinnakkaistodellisuus, missä sattuu ja tapahtuu, sanoo Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja Christian Wentzel.

– Vanhempien tulisi keskustella nuorten kanssa siitä, että tiettyihin haasteisiin liittyy riskejä ja tiettyihin ei kannata tarttua lainkaan.

Luulajassa Yasminen vanhemmat ovat laittaneet kotiinsa esille tyttären kuvia. Kuvien vieressä palavat kynttilät. Perhe haluaa kertoa Yasminen tarinan varoituksena muille.

– Tämä on enemmän kuin kamalaa. Sydämeni vuotaa verta, Yasminen äiti Maria Mohammadi suree.

Lue myös:

    Uusimmat