WWF: Hitiksi noussut liha tulossa vihdoin myös Suomeen!

Ruotsissa suosittu niittyliha on rantautumassa vihdoin myös Suomen markkinoille, kertoo WWF.

Niittyliha on todellisuudessa ikivanha tuote, mutta Suomessa sitä ei ole aiemmin juurikaan markkinoitu. Niittylihalla tarkoitetaan luonnonlaitumilla laiduntaneen eläimen lihaa. Lihassa on paljon ympäristöystävällisiä ominaisuuksia ja sitä syödessä voi olla varma myös eläinten hyvinvoinnista.

Niittyliha on ollut suosittua esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa jo pitkään ja tätä hittilihaa ollaan vihdoin tuomassa toden teolla myös Suomeen. WWF Suomi ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio kehittävät parhaillaan yhdessä eläintuottajien kanssa kriteerejä luonnonlaidunlihan tuotannolle.

– Laiduntaminen luonnonympäristössä on yksi harvoista ruoantuotantotavoista, jotka parantavat luonnon monimuotoisuutta. Sen avulla voidaan pelastaa katoamassa olevia perinneympäristöjä, kuten niittyjä ja hakamaita, ja niillä asuvia uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Laiduntaessaan perinneympäristöissä eläimet estävät näiden arvokkaiden alueiden umpeen kasvamisen ja häviämisen, kertoo metsäasiantuntija Panu Kunttu WWF Suomesta.

WWF:n mukaan perinneympäristöt, eläimet ja ihmiset hyötyisivät toimivasta ja uskottavasta luonnonlaidunlihan kriteeristöstä.

– Laiduntaminen on esimerkiksi naudoille luonnollista ja lajinmukaista elämää. Luonnonlaitumilla tuotettu liha on korkealuokkaista, ja tuottaja voi saada siitä paremman hinnan. Kuluttajalle sertifioitu luonnonlaidunliha puolestaan tarjoaisi luotettavan, ympäristöä hyödyttävän vaihtoehdon, listaa eläintenhoitaja Jukka Tobiasson, joka on mukana kotimaisen luonnonlaidunlihan kriteeristön luomiseksi pohjatyötä tekevässä työryhmässä.

Tänä syksynä perustetussa kahdeksanhenkisessä työryhmässä on edustajia WWF Suomesta, Suomen Lammasyhdistyksestä ja Pihvikarjaliitosta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat