Rallin MM-kauden perinteinen avausosakilpailu Monte Carlon ralli järjestettiin toista kertaa peräkkäin niin, että kisan keskuspaikkana toimi koko viikonlopun ajan Monacon satama-alue.
Aiemmin kisakeskuksina ovat toimineet esimerkiksi Gapin ja Valencen kaupungit muutaman sataa kilometriä pohjoisempana. Monacoon ralliautot saapuivat tuolloin vasta lauantai-iltana ja sunnuntaina viimeiset pätkät kurvailtiin lähempänä Monacoa.
Toista kertaa peräkkäin Monte Carlon MM-ralli oli käytännössä puhdas asvalttiralli, sillä lunta ja jäätä ei reitillä nähty. Hyundain WRC-tähti Thierry Neuville toivoo paluuta vanhaan.
– Ehdottomasti kisa pitäisi siirtää takaisin pohjoisemmaksi. Voisi tukikohta osin olla Monacossa, mutta meidän on mentävä Valenceen tai sinne päin. Monte Carlon ralli ilman lunta ei ole sama asia, Neuville sanoi.
LUE MYÖS: Monte Carlon MM-rallin topit ja flopit: Kauden avaus vastasi yhteen isoon kysymykseen Kalle Rovanperän ympärillä – "Sellaisia epäilyksiä heiteltiin ilmaan"
Monacosta käsin siirtymät erikoiskokeille ovat jo ennestään varsin pitkiä.
– Ajoimme eilen (lauantaina) 700 kilometriä, joten ei sata kilometriä siinä lisää tunnu missään, Neuville totesi.
