Within Temptation -laulaja: Tunnistan kaikki suomalaisfanimme

Within Temptationin laulaja Sharon den Adel.
Within Temptationin laulaja Sharon den Adel.Getty Images
Julkaistu 30.11.2013 13:40

Kati Pukki

kati.pukki@mtv.fi

Hollantilaisyhtyeen laulaja Sharon den Adel kehuu suomalaisfaneja erittäin omistautuneiksi.

Hollantilaisen metalliyhtyeen Within Temptationin laulaja Sharon den Adel kertoo MTV.fille odottavansa jo malttamattomana yhtyeen helmikuista keikkaa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Yhtye esiintyy Helsingissä 26. helmikuuta ja aloittaa sen myötä koko toukokuun alkuun asti kestävän Euroopan-kiertueensa.

– Odotan kiertuetta mielenkiinnolla ja suurin odotuksin. Tästä tulee erilainen kiertue ja pääsemme uusiin paikkoihin, den Adel intoilee.

Innoissaan hän on myös Helsingin keikasta, sillä Suomesta löytyy erityisen vankkumaton ja aktiivinen Within Temptation -fanijoukko. Bändin on esiintynyt Suomessa useita kertoja.

– Meillä on Suomessa vahva ja iso faniryhmä, he ovat todella omistautuneita. Tunnistan heidät ja tiedän monien nimet. Keikan jälkeen menemme aina baarin puolelle ja juttelemme heidän kanssaan, den Adel kertoo.

Tällä hetkellä Within Temptation markkinoi tulevaa levyään ja kiertuettaan Euroopassa parin viikon ajan. Sitten on joululoman aika.

– Tässä työssä läheisiä ja sukulaisia näkee harvoin, joten on hyvä päästä hetkeksi rauhoittumaan perheen kanssa. Joulun jälkeen tosin kaikki räjähtää, kun valmistautuminen kiertueelle todella alkaa, den Adel kuvailee.

Within Temptation -laulaja ystävystyi Tarja Turusen kanssa: Juhlimme viinipullon kera

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki