Wimbledon on maailman arvostetuin ja vanhin tennisturnaus. Menestys perinteitä tarkkaan kunnioittavassa Wimbledonissa on jokaisen tennispelaajan unelma.
Suomalaisista mukana Wimbledonin ruohokentällä on tietenkin Jarkko Nieminen. Myös kuninkaalliset arvostavat Wimbledonia läsnäolollaan omassa aitiossaan, Royal Boxissa. MTV3-kanavat televisioivat turnauksen.
Ensimmäinen Wimbledonin tenniskilpailu pelattiin jo vuonna 1877. Ohjelmassa oli vain miesten kaksinpeli, mutta seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1884 ohjelmaan lisättiin naisten kaksinpeli sekä miesten nelinpeli. Myös Wimbledonin televisioinnilla on pitkät perinteet, sillä tennisturnaus on esitetty television katsojille jo 70 vuoden ajan.
Vain yksi suomalainen on saavuttanut voittajan pokaalin Wimbledonin historiassa, kun Birgitta Lindström voitti 1966 Wimbledonin tyttöjen sarjan 18-vuotiaana.
Wimbledon on kauden kolmas Grand Slam -tennisturnaus Australian ja Ranskan avoiten jälkeen. Wimbledon on ainoa ruohokentällä pelattava Grand Slam -turnaus. Turnauksessa hyvä syöttö ja vahva verkkopeli ovatkin tärkeitä ominaisuuksia. Tosin poikkeus vahvistaa säännön, sillä Björn Borg voitti jopa viidesti Wimbledonin tennisturnauksen mestaruuden.
Tänä vuonna miehissä voittajasuosikkina on tietysti Ranskan avoimen tennisturnauksen juuri voittanut Rafael Nadal. Haastajakseen hän saa Novak Djokovicin sekä Roger Federerin. Naisten turnauksen ennakkosuosikkeja ovat tietysti Williamsin sisarukset, Maria Sharapova sekä serbipelaajat Jelena Jankovic ja Ana Ivanovic. Ivanovic voitti Ranskan avoimen tennisturnauksen tänä vuonna.
MTV3 MAX näyttää alkukierroksen pelit suorana lähetyksenä. Loppuhuipentumat, välierät ja finaalit esitetään myös MTV3-kanavalla suorassa lähetyksessä. Selostajina Heikki Hedman ja Jari Hedma n.
Wimbledonin tennisturnaus MTV3-kanavilla:
MTV3 MAX LIVE:
maanantai 23.6.- torstai 3.7. klo 14-22
perjantaina 4.7. klo 13.40-15.55 ja klo 18.35-22.00
lauantaina 5.7. klo 13.10-14.30, klo 16.25-17.50 ja klo 19.30-22.00
MTV3-kanavalla LIVE:
torstaina 3.7. klo 15.00-18.50
perjantaina 4.7. klo 15.00-18.50
lauantaina 5.7. klo 14.55-18.00 (naisten kaksinpelin finaali)
sunnuntaina 6.7. klo 16.00-19.00 (miesten kaksinpelin finaali)
Wimbledon tennistunnelmaan pääsee virittäytymään jo sunnuntaina 22.6. Wimbledonin erikoisohjelmassa, jossa näytetään aiempien vuosien huippuhetkiä tiiviissä paketissa MTV3-kanavalla klo 17.55-18.00.
(MTV3)