Yli kaksi vuosikymmentä kokoomuksen jäsenenä toiminut kansanedustaja Wille Rydman kertoo eroavansa kokoomuksen jäsenyydestä.
Kansanedustaja Wille Rydman, 37, eroaa kokoomuksesta. Hän ilmoittaa eropäätöksestään tänään julkaistussa blogikirjoituksessaan.
– Uusi vuosi, uusi aika, hän kirjoittaa Twitterissä kertoessaan eropäätöksestään.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa täältä.
Blogikirjoituksessaan Rydman kuvailee päätöstään "erittäin isoksi ja raskaaksi". Vaikka Rydman ehti olla kokoomuksen jäsenenä yli 20 vuotta, puolue ei ollut hänen mukaansa hänelle "päämäärä itsessään", vaan koki yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeäksi.
– Kun minulle on tehty mahdottomaksi vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kokoomuksen kautta, pettäisin minuun poliitikkona luottaneet ihmiset, jos tästä huolimatta jäisin kokoomuksen vangiksi, Rydman kirjoittaa blogissaan.
Rydman kertoo olevansa ehdolla kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä. Rydman ei kuitenkaan paljasta tämänpäiväisessä blogikirjoituksessaan, minkä puolueen edustajana hän on ehdolla.