Wille Rydmanin vaaliehdokkuus yhä auki, kokoomukselta ei linjausta: Petteri Orpon sekä Kai Mykkäsen haukkunut kansanedustaja "osaa vetää johtopäätöksensä"

Kansanedustaja Wille Rydmania vastaan ei nosteta syytteitä raiskauksesta 2:01
16. joulukuuta uutisoitiin, ettei Rydmania vastaan nosteta syytettä raiskauksesta. Näin kansanedustaja kommentoi päätöstä.

Perjantaina julkaistussa blogikirjoituksessaan Rydman kritisoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkästä.

Helsingin kokoomuksen piiri ei ole tehnyt päätöstä puolueen kansanedustaja Wille Rydmanin ehdokkuudesta ensi kevään vaaleissa.

Piirin puheenjohtaja Tatu Rauhamäki kertoo, että ehdokkuuksista on käyty keskustelua koko syksy, mutta toistaiseksi asiasta ei ole tehty linjauksia. Rauhamäen mukaan asiassa seurataan osaltaan puolueen johdon ja eduskuntaryhmän reaktioita.

– Totta kai se on kokonaisharkintaa myös Helsingin kokoomuksen osalta, jossa huomioidaan muun muassa se, mitä eduskuntaryhmä tekee, Rauhamäki sanoo STT:lle.

Puolueen sääntöjen mukaan piiri asettaa eduskuntavaaliehdokkaat. Helsingin piiri on keskustellut Rydmanin tilanteesta puoluejohdon kanssa, mitä Rauhamäki pitää normaalina.

–  Mitään suoria evästyksiä ei ole tullut, vaan Helsingin piiri loppupelissä päättää ehdokkaista.

Kokoomuksen listalla Helsingissä on vielä tilaa viidelle nimelle. Ehdokashakemukset on jätettävä vaalipiirilautakunnille helmikuun loppupuolella. Vaalit pidetään huhtikuun alussa.

"Osaan asiasta johtopäätökseni vetää"

Rydmanin asema puolueessa on noussut tapetille uudestaan sen jälkeen, kun syyttäjä ei nostanut häntä vastaan syytettä epäillyssä raiskausrikoksessa.

Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuussa artikkelin, jossa useat naiset kertoivat Rydmanin käyttäytyneen heitä kohtaan ahdistavalla tavalla. Artikkelin julkaisua seuraavalla viikolla Rydman erosi kokoomuksen eduskunta- ja valtuustoryhmistä. Myöhemmin kesällä poliisi aloitti tutkinnan epäillystä seksuaalirikoksesta.

Syyttäjän ratkaisun jälkeen Rydman ei heti kommentoinut mahdollisuuttaan palata kokoomuksen ryhmään, mutta on sittemmin pitänyt asiaa esillä sosiaalisessa mediassa.

Perjantaina Rydman julkaisi blogikirjoituksen, jossa hän kritisoi puolueen puheenjohtaja Petteri Orpoa ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkästä tapauksen käsittelystä. Kirjoituksen päätteeksi Rydman puhuu "johtopäätösten vetämisestä".

– Kun nyt näyttää ilmeiseltä, ettei kokoomuksesta puolueena löydy riittävästi väkeä näitä sen johdon linjauksia kyseenalaistamaan, niin luonnollista toki on, että itsekin osaan asiasta omat johtopäätökseni vetää, hän kirjoitti.

Rydman on kertonut tavoittelevansa jatkokautta. Hän on Rauhamäen mukaan ilmaissut piirille halukkuutensa asettua ehdolle jo ennen syyttäjän joulukuista ratkaisua.

STT pyysi Rydmanilta haastattelua päivän blogikirjoituksesta ja siinä mainituista johtopäätöksistä. Rydman ei halunnut kommentoida asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat