Washington Post: Donald Trump käytti hyväntekeväisyysrahoja omien liiketoimiensa edistämiseen

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on käyttänyt hyväntekeväisyyssäätiönsä rahoja muun muassa omistamiensa yhtiöiden oikeuskiistojen korvausten maksamiseen, kirjoittaa The Washington Post.

Lehden kuvaamissa tapauksissa väärinkäytökset koskevat 258 000 dollaria (noin 230 000 euroa). Yhdessä tapauksessa säätiö maksoi 20 000 dollaria lähes kaksi metriä korkeasta Trumpin muotokuvasta.

Lehden mukaan Trump-säätiö on siirrellyt varoja tavalla, jonka kuvataan hyödyttäneet lähinnä vain kiinteistömogulin omia liiketoimia. The Washington Post kertoo, että tapaukset ovat mahdollisesti ristiriidassa hyväntekeväisyyssäätiöiden toimintaa Yhdysvalloissa säätelevien lakien kanssa.

Itse Trump on lahjoittanut säätiölle rahaa viimeksi vuonna 2009. Säätiön toiminta on pyörinyt pitkälti kolmansien osapuolien lahjoitusten varassa.

– Trump-sätiö liittyy selvästi yhtä paljon hyväntekeväisyyteen kuin Trump University korkeakoulutukseen, demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin vaalikampanjan edustaja, Christina Reynolds kommentoi tapausta Washington postille.

– Trump on taas kerran todistanut olevansa huijari, joka kuvittelee, että säännöt eivät koske häntä, hän jatkoi.

Trumpin kampanjaväki on kiistänyt The Washington Postissa esitetyt väitteet.  

Viime viikolla Trump vihjaili väkivallasta kanssakilpailijaansa demokraattien Hillary Clintonia kohtaan:

Trump vihjasi aseenkäytöstä Hillarya vastaan 2:02

Lue myös:

    Uusimmat