Wall Street – Money Never Sleeps

Raha on narttu, joka ei koskaan nuku. Narttu, joka valvoo vierelläsi ja jonka huomaat eräänä aamuna häipyneen lopullisesti. Näin sanailee Gordon Gekko (Michael Douglas), Wall Street – Money Never Sleeps -elokuvan charmikkain opportunisti.

Gekko on palannut. Kasariklassikosta Wall Street – rahan ja vallan katu (1987) on ennättänyt vierähtää yli kaksikymmentä vuotta, mutta Michael Douglasin roolisuorituksessa menneet kymmenluvut eivät näy.

Douglasin jo kertaalleen Oscar-voittanut karaktääri on parasta, mitä Oliver Stonen jatko-osalla on katsojilleen tarjottavana. Ilman häntä elokuvan sato olisi laihanlainen, jopa anteeksiantamattoman tylsä.

Tarinan alussa Gordon Gekko vapautuu vankilasta kahdeksan vuoden lusimisen jälkeen. Aikaisempi elämä Wall Streetin velhona on haihtunut tuhkana tuuleen, eikä kukaan odota kadotettua miestä kotiin.

Bisnes ei ole yhtä miestä kaivannut, sillä Wall Streetin panokset ovat vain kasvaneet entisestään. Nuori meklarilupaus Jake Moore (Shia LaBeouf) haluaa oman lihavan siivunsa amerikkalaisesta rahaunelmasta. Tyttöystävä Winnie (Carey Mulligan) ei jaa sulhon suunnitelmia, päinvastoin: sosiaalisesti valveutunut nainen on nimittäin Gordon Gekon tytär, joka ei halua tietää kirjailijaksi ryhtyneestä isästään yhtikäs mitään.

Kun Jaken työnantaja ja isähahmo Louis Zabel (Frank Langella) joutuu ansaan yhtiön päänmenoksi vehkeilleen Bretton Jamesin (Josh Brolin) takia, päättää nuorukainen kostaa kierolle kilpailijalle.

Juonitteluapua on tarjolla: finanssikuplasta bestsellerin pyöräyttänyt Gekko on valmis jeesaamaan, jos Jake puolestaan lämmittelee isän ja tyttären jäätyneitä välejä.

Siinä missä alkuperäinen dollarisaaga onnistui kiteyttämään ajan hengen lähes profeetallisin seurauksin, Money Never Sleeps tyytyy tekemään jälkiviisasta tiliä vuoden 2008 pankkikriisin tapahtumista. Jaken työnantaja Keller Zabel muistuttaa erehdyttävästi amerikkalaista investointipankki Bear Stearnsia. Bretton Jamesin johtama Churchill Schwarz on katsantokannasta riippuen joko JP Morgan Chase tai Goldman Sachs.

Originaali Wall Street sai kokonaisen juppisukupolven kumartamaan Gekkon ahneusoppia ja hukkaamaan elokuvantekijöiden perimmäisen moraalisen sanoman. Wall Street 2 matkii isompaansa muodon ja jargonin tasolla, mutta todellista sisältöä se ei pinnalliseksi jäävään moralisointiinsa tavoita. Päähenkilö Jake Moore säilyy rikkauksista haaveilevana opportunistina elokuvan loppuun asti, vaikka nuorukaisen investointibisneksiin yritetään yhdistää myös eettisiä vivahteita.

Wall Street – Money Never Sleeps kunnostautuu kärkevillä sivuroolisuorituksillaan. Frank Langellan Louis Zabelissa on vanhan finanssimaailman verratonta karismaa, ja Josh Brolinin konnamaisessa Bretton Jamesissa ronski läikähdys alentuvaa alfaurosta. Naisten osa on koruttomampi, sillä sekä Susan Sarandonin ”tuhlaajaäiti” että Carey Mulliganin kärsivä morsian jäävät yksiulotteisiksi ja etäisiksi hahmoiksi.

Heikoin näyttelijävalinta löytyy tarinan avainroolista. Vaisusta Shia LaBeoufista ei ole Charlie Sheenin manttelinperijäksi. LaBeouf näyttää ja tuntuu eksyneeltä koulupojalta Michael Douglasin suvereenin läsnäolon rinnalla. Kovin uskottavalta ei kuulosta myöskään kaverin uhittelu Josh Brolinin röyhkeälle rahapomolle.

Wall Street – rahan ja vallan katu oli ja on erinomainen elokuva. Jännittävä, viettelevä ja dynaaminen sukellus raharuhtinaiden häikäilemättömään taalapeliin, joka välittää uhreistaan vielä vähemmän tänään kuin 1980-luvun lopulla. Sen rinnalla pehmeä ja sittenkin sovinnainen jatko-osa kalpenee lähes näkymättömiin.

Teksti: Outi Heiskanen

Katso elokuvan traileri Subin sivuilta.