Wagner-taistelijan mukaan taistelutoverit ympäri Venäjää on nyt kutsuttu koolle
Itseään Wagner-taistelijaksi kutsuva mies kertoi Reutersille tänään, että Wagner on kutsunut joukkonsa koolle ympäri Venäjää.
Sotilas haluaa pysytellä nimettömänä, mutta esiintyy videolla kasvoillaan.
– Kaverit kaikkialta Venäjältä tulevat tänne, taistelija sanoo videolla, joka on kuvattu Pietarissa. Taistelija syyttää videolla Venäjän puolustusministeriötä nykyisen kriisin aiheuttajista.
Wagnerin palkkasoturiarmeijan johtaja Jevgeni Prigozhin vaati aiemmin, että puolustusministeri Sergei Shoigu ja Venäjän ylin kenraali Valeri Gerasimov tulisivat tapaamaan häntä Etelä-Venäjän Donin Rostoviin.
Mikäli he eivät saapuisi, lähtisivät Wagnerin joukot kohti Moskovaa. Wagnerin sotilasajoneuvoja onkin nähty ajamassa kohti Moskovaa lauantain aikana.
Prigozhin on myös väittänyt, että hänellä on 25 000 taistelijaa, jotka tulevat palauttamaan oikeuden Venäjälle.
Prigozhin myös Reutersin mukaan väitti, että Venäjän armeija olisi tappanut valtavan määrän hänen taistelijoitaan ilmaiskussa. Prigozhinilla ei ollut esittää todisteita iskusta, ja Venäjän puolustusministeriö kiisti iskun.
Uusimmat
-
18:49
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – supervireinen Oliver Kapanen ohitti Kanadan tähtijunnun maalipörssissä!
-
18:44
Leijonien pelaajalta uutta tietoa: Radko Gudas kommentoi Mäenalasen telomista
-
18:42
Nyt puhuu 10 kertaa Israelin euroviisua äänestänyt PS-poliitikko, joka ei ole aiemmin äänestänyt viisuissa lainkaan
-
18:39
Helsingissä kateissa ollut nainen on löytynyt
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:53
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
17:07
Vereltä ei vältytty: Tyson Furyn isä hyökkäsi raivopäisesti megamatsin alla
-
16:43
Tomaattikikka, joka sinunkin kannattaa opetella – parantaa monia ruokia
-
Lataa lisää