Vuosipäivää Emiliansa kanssa viettänyt Mikael Jungner: Tapahtui siellä K12-asioitakin

Entinen kansanedustaja Mikael Jungner vietti taannoin avopuolisonsa Emilia Poikkeuksen kanssa vuosipäivää Tallinnassa.

Nykyisin viestintätoimistossa työskentelevä entinen kansanedustaja Mikael Jungner, 50, saapui ravintola O'Learysin kutsuvierasavajaisiin avopuolisonsa Emilia Poikkeuksen, 24, kanssa.

– Olimme Tallinnassa viikonlopun. Söimme uudessa paikassa jonka löysimme, kävimme kylpylässä ja shoppailimme. Puuhasimme me toki muutakin siellä. Tässä on sitten se K12-osa, Jungner kertoo MTV.fille hymyillen.

– Odottelemme, että pääsemme matkoille. Mikaelilla on niin paljon töitä. Olemme harrastaneet yhdessä pyöräilyä, Poikkeus kertoo pariskunnan syyskuulumisia.

Jungner kertoo olevansa tällä hetkellä kiireinen.

– Politiikkaa ei ole ikävä. Toivoisin, että joku menestyisi siellä siksi, että tekee hyvin asioita. Suomi kaipaa nyt suunnannäyttäjää ja kansakuntaa kokoavaa voimaa. Ainoa tällä hetkellä kokoava voima on presidentti Niinistö.

Jungner ja Poikkeus ovat seurustelleet reilun vuoden. Ex-kansanedustaja kehuu avopuolisonsa kärsivällisyyttä.

– Perheenlisäystä ei ole tulossa, Jungner kertoo.

– Meidän piti mennä Italiaan syksyllä, mutta se lykkääntyi. Kärsivällisesti Emilia on jaksanut odottaa. Duunini ovat sellaisia, että suunnitelmat ovat kaatuneet. Toivottavasti jaksaa jouluun asti.

Lue myös:

    Uusimmat