Fimean pääpaikasta riita hallituksessa: Ministeri kannattaa Helsinkiä, keskusta haraa vastaan

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätoimipaikan sijainnista käydään Sipilän hallituksessa edelleen kovaa kiistaa. MTV Uutisten tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (PS) on tehnyt kompromissiesityksen, jossa pääpaikka jäisi Helsinkiin.

Tänään ratkaisua esiteltiin pohjoissavolaisille kansanedustajille, jotka tyrmäsivät sen.

Hallituksen sisällä on siis tulossa lähiaikoina kova kamppailu Fimean pääkonttorin sijainnista. Keskusta on pitänyt pitkään kiinni kahdeksan vuoden takaisesta päätöksestä, jonka mukaan päätoimipaikka olisi siirretty Kuopioon.

Kompromissiesityksessä Kuopioon jäisi nykyisen kokoinen toiminta ja sinne voitaisiin tarvittaessa myös antaa lisäresursseja.

Paine hallituksen sisällä tehdä lopullinen päätös kasvaa koko ajan, sillä Fimean työntekijöille vuosien epätietoisuus käy jo piinaavaksi.

Fimea päätettiin siirtää Helsingistä Kuopioon vuonna 2009, jolloin sosiaali-ja terveysministerinä oli Liisa Hyssälä (kesk.). Tämä oli osa keskustalle tärkeää alueellistamispolitiikkaa.

Kymmenet asiantuntijat jättivät viraston melko pian päätöksen jälkeen. Siirto Kuopioon on edennyt nihkeästi juuri työntekijöiden vastustuksen takia. Fimean yli 200 työntekijästä suurin osa on edelleen Helsingissä ja vain noin neljäsosa Kuopiossa.

Eri selvitysryhmät ovat esittäneet, että Fimean päätoimipaikan siirto Kuopioon pitäisi perua. Viimeksi tätä mieltä oli Osmo Soininvaara alkuvuonna jättämässään raportissa.

Siirtopäätöksen perumista on perusteltu esimerkiksi sillä, että Fimean tuloista 80 prosenttia tulee asiakkailta, joista suurin osa on kansainvälisiä. Fimea pystyy parhaiten palvelemaan heitä Helsingissä.

Soininvaara nosti esiin myös sen, fimealaisten on helpompi löytää uusia töitä Helsingistä kuin tämän puolison Kuopiosta. Tämä johtaisi siihen, että moni työntekijä ei lähtisi Kuopioon vaan hakisi uutta työtä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta lääketeollisuudesta.

Juttua ja sen otsikkoa tarkennettu 17.5. kello 20. Keskusta haraa ministerin ehdotusta vastaan. Juttuun tarkennettiin kyseessä olevan Pirkko Mattilan kompromissiesitys, jonka pohjoissavolaiset kansanedustajat tyrmäsivät.

Lue myös:

    Uusimmat