Vuoristo-Karabahin sodassa Azerbaidzhanilla olisi Armeniaa paremmat aseet, mutta voitto ei olisi silti varma

Toisaalta Armenian vahva diplomaattinen vaikutusvalta ja ulkovaltojen mahdollinen sotkeutuminen tekisivät sodasta erittäin vaikean ennakoida. Statista-sivuston mukaan Azerbaidzhanin armeijan vahvuus on nykyisin vajaat 67  000 sotilasta, kun taas Armeniassa aseisiin saadaan vajaat 52  000 miestä.

Azereilla on myös selkeä ilmaherruus sekä tykistö- ja panssariylivoima.Sotia ei kuitenkaan voiteta paperilla, minkä Azerbaidzhan sai karvaasti huomata jo 90-luvun hävityssä sodassa.

Tuolloinkin voimasuhteet suosivat sitä selkeästi.Armenia oli kuitenkin sodan syttyessä naapurimaataan vakaampi yhteiskunta. Se sai nopeasti kokoon motivoituneen ja vakaan armeijan, kun taas Azerbaidzhania repivät sisäiset valtakamppailut, joiden seurauksena sodanjohto oli tempovaa ja epävakaata.

Vaikka azereilla oli tuolloinkin ilmaherruus, Armenia onnistui tasamaan puntit hyvän ilmatorjuntansa ansiosta. Vuoristo-Karabahin taisteluissa Armenia käytti tehokkaasti hyväkseen vaikeaa maastoa: oikein sijoitettu panssaritorjunta tuhosi Azerbaidzhanin tankit, minkä jälkeen Armenia kävi vastahyökkäykseen omilla hyökkäysvaunuillaan.

YK:n turvallisuusneuvosto vaatii välitöntä loppua taisteluille Vuoristo-Karabahissa

Venäjä aseistaa molempia

Nykyisin Azerbaidzhan on itsevaltaisesta johdostaan huolimatta vakaa valtio, jonka armeija on hyvin aseistettu ja koulutettu. Materiaaliylivoima on entistäkin selvempi azerien eduksi.

Toisaalta Vuoristo-Karabahin alueet eivät vuosikymmenten aikana ole muuttuneet yhtään helpommiksi paikoiksi sotia, varsinkin kun sinne on kaivettu runsaasti erilaisia linnoitusrakennelmia.

Armenialla on myös runsaasti diplomaattista vaikutusvaltaa, ja on vaikea uskoa, että Venäjä hylkäisi täysin vanhan liittolaisensa, vaikka se onkin pyrkinyt lämmittämään suhteitaan myös Azerbaidzhaniin.

Venäjä on aseistanut kumpaakin osapuolta, mutta Azerbaidzhanilla on öljytulojensa vuoksi ollut varaa ostaa huomattavasti parempia aseita kuin Armenialla.

Azerbaidzhan on myös pyrkinyt etääntymään Venäjästä, koska ei ole katsonut hyvällä sen tukea Armenialle. Armenia taas ei saisi päästää sotaa leviämään, koska silloin vaarana olisi Venäjän johtaman Keskinäisen turvallisuusjärjestön (CSTO) sopimusmekanismien käyttöönotto.

Monipolviseen valtapeliin tuo oman mausteensa vielä Azerbaidzhania voimakkaasti tukeva Turkki. Nato-maana sen mukaantulo levottomuuksiin nostaisi vaikeuskerrointa entisestään.

Tulitauko ei lopettanut sotimista

Vuoristo-Karabahiin saatiin vuonna 1994 sovittua tulitauko. Tauon kesto on käytännössä ollut kuukausia, eikä menneisiin vuosikymmeniin mahdu juuri yhtään kokonaista vuotta ilman laukaustenvaihtoa tai yhteenottoja.Konfliktin juuret löytyvät sadan vuoden takaa.

Neuvostoliitto loi Kaukasuksen miehittämisen jälkeen alueelle Gruusian, Armenian ja Azerbaidzhanin neuvostotasavallat sekä Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen.

Neuvostotasavaltojen rajat eivät noudattaneet millään lailla alueen etnisiä rajoja, mikä loi jo valmiiksi hyvin jännitteisen tilanteen.

Neuvostoliiton ollessa jo henkitoreissaan 1980-luvun lopulla, armenialaiset alkoivat vaatia keskushallintoa liittämään Vuoristo-Karabahin osaksi Armeniaa, koska heidän mukaansa Azerbaidzhan sorti alueen armenialaisia, ja yritti väkisin saada alueen haltuunsa.

Neuvostoliiton romahdettua Armenia ja Azerbaidzhan itsenäistyivät ja aloittivat sodan alueen hallinnasta. Armenia voitti sen, minkä jälkeen sekä Vuoristo-Karabah että sen ja Armenian väliset alueet siirtyivät Armenian hallintaan.

Alueita ei kuitenkaan ole liitetty osaksi Armeniaa, koska kansainvälisen oikeuden mukaan ne kuuluvat yhä Azerbaidzhanille. Vuoristo-Karabah on tunnustautunut itsenäiseksi mutta juuri mikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä, ei edes Armenia.

Hyödytöntä sovittelua

Vuoden 1994 tulitauon jälkeen konfliktia ovat sovitelleet niin Yhdysvallat kuin Venäjäkin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin niin sanottu Minskin ryhmä on häärinyt sekin välimiehenä, mutta ratkaisua ei ole saatu.

Myös Suomi oli mukana sovittelemassa kiistaa puolitoista vuotta yhdessä Venäjän kanssa 90-luvun puolivälissä.Vuoristo-Karabahia on pidetty klassisena esimerkkinä jäätyneestä konfliktista. Tällä tarkoitetaan konfliktia, jossa ei käydä aktiivisia taisteluja, mutta jonka pohjalla olevat ristiriidat ovat edelleen ratkaisematta.