Vuonna 1994 kadonneen Ilpo Härmäläisen tapausta tutkitaan murhana – poliisi pyytää vihjeitä vuosikymmenten takaa

Keskusrikospoliisi (KRP) on ottanut uudelleen aktiiviseen tutkintaan Turussa vuonna 1994 kadonneen lakimiehen tapauksen. KRP:n mukaan asiassa on syytä epäillä henkirikosta, ja yleisöltä pyydetään vihjeitä sen selvittämiseen.

– Turussa tapahtunutta katoamista tutkitaan murhana, sillä esitutkinnan perusteella on epätodennäköistä, että henkilö olisi kadonnut omasta tahdostaan, kerrotaan KRP:n tiedotteessa.

Ilpo Härmäläinen katosi elokuun 3. päivänä 1994. Viimeinen varma havainto hänestä on tehty katoamispäivänä Turun keskustassa Eerikinkatu 20:ssä noin puolen päivän aikaan. Tuolloin hän lähti pois kotoaan.

Härmäläinen oli kadotessaan 33-vuotias. Hän oli 173 senttiä pitkä ja painoi 90 kiloa. Poliisi tiedotti muutamia päiviä katoamisen jälkeen, että Härmäläisellä oli katoamishetkellä yllään vihertävä, kiiltävä puku, valkoinen paita sekä mustat kengät.

– Joku tai jotkut tietävät mitä Ilpo Härmäläiselle tapahtui, kun hän on poistunut kotoaan. Kaiken kaikkiaan poliisin käsitys siitä, mitä Härmäläisen katoamisen aikoihin on tapahtunut, on tarkentunut esitutkinnan uudelleen avaamisen yhteydessä, sanoo jutun tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Aki Lahtinen KRP:n tiedotteen mukaan.

Kadonneen uskotaan nousseen ajoneuvon kyytiin

Poliisin mukaan on luultavaa, että Härmäläinen nousi Eerikinkadulta jonkin ajoneuvon kyytiin. Poliisin aiemmin kertomat yksityiskohdat siitä, millaisesta autosta oli kyse, eivät kuitenkaan tämänhetkisten tietojen mukaan todennäköisesti pidä paikkaansa, kertoo KRP.

Myös osa muista tiedoista, jotka poliisi on kertonut julkisuuteen aikoinaan, on osoittautunut epätarkoiksi.

Muutamia päiviä katoamisen jälkeen elokuussa 1994 poliisi kertoi, että Härmäläinen oli asunnolta lähtiessään kertonut menevänsä asiakaskäynnille ja että asiakas noutaa hänet ulko-ovelta. Härmäläinen oli luvannut palata pian takaisin.

Vaikka katoamisesta on kulunut jo noin 27 vuotta, poliisi pyytää yhteydenottoja henkilöitä, joilla on tietoja tai havaintoja katoamisesta. Tiedot voi kertoa puhelimitse numeroon 050-456 4903 tai sähköpostilla osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi. Vaikka tiedot olisi aikoinaan ilmoitettu poliisille, KRP pyytää ilmoittamaan ne uudestaan.

– Nykyisessä tutkinnassa on saatu selville seikkoja, jotka eivät ole olleet aikaisemmin poliisin tiedossa, mutta tutkinnan ollessa kesken näitä uusia tietoja ei ole mahdollista enempää avata. Korostan kuitenkin, että yleisön tiedot ja havainnot olisivat rikoksen ratkaisemiseksi nyt erittäin tärkeitä, Lahtinen kertoo tiedotteessa.

Miten kadonneita etsitään? 9:43
Miten kadonneita etsitään? Asiantuntijat kertovat.

Lue myös:

    Uusimmat