Vuoden positiivisin suomalainen on Christoffer Strandberg

Vuoden positiivisin suomalainen on valittu.

Vuoden positiivisin suomalainen -tittelin sai 1. marraskuuta näyttelijä Christoffer Strandberg. Tieto julkistettiin Helsingissä Nenäpäivän lehdistötilaisuudessa, jossa kiertopalkinto pääsi uuteen kotiin jo 30. kerran. 

Strandbergille positiivisuus on sekä tietoinen valinta että kotoa opittu taito.

– Positiivisuus kuuluu perusasetuksiini ja dna:hani. Pyrin näkemään asioissa ja ihmisissä valoa pimeyden ja negatiivisuuden sijasta, sillä melkein kaikissa ja kaikessa on jotain positiivista. Haastavina hetkinä positiivisuus on valinta, eikä se minultakaan tule aina luonnostaan, Stranberg kertoi.

Vaikeuksien keskellä Strandberg saa voimaa ja positiivisuutta luonnosta ja läheisistä.  Luonto antaa hänelle näkökulmia elämään, ja se on myös iso syy sille, miksi hän on muuttanut puolisonsa kanssa Siuntioon lapsuutensa maisemiin.

Osa Strandbergin positiivista asennetta on, että hän välttää syyttämästä ongelmistaan muita.

– Olen aika kiireinen, mutta pyrin ottamaan vastuuta valinnoistani. Kun muut alkavat ärsyttää, tiedän, etten ole itse tarpeeksi hyvin organisoinut tai kommunikoinut asioita, näyttelijä kertoi.

Strandbergin mukaan positiivisuutta tarvitaan etenkin silloin, kun pikkumaisuus, kiire tai kateus iskevät päälle. 

– Elämän suurissa kriiseissä ei kuitenkaan tarvitse olla positiivinen, vaan surulle, vihalle ja negatiivisille tunteille pitää antaa tilaa. Ongelmista selviämiseen tarvitaan tuumasta toimeen -asennetta, positiivista käytännöllisyyttä, joka pitää liikkeellä ja elämässä kiinni, Strandberg kertoi.

Positiivareiden Vuoden Positiivisin Suomalainen -kilpailu järjestettiin toista kertaa yhdessä Nenäpäivä-säätiön kanssa niin, että suomalaiset saivat äänestää voittajaa.

Strandberg tunnetaan muun muassa Masked Singer Suomi -ohjelman vakiopanelistina.

Masked Singer Suomi Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin kello 20.

Lue myös:

    Uusimmat