Volkswagen esittelee pienen katumaasturin – T-Roc saapunee markkinoille vielä tänä vuonna

Esimakua Volkswagen T-Rocista 0:37

Kompaktit katumaasturit ovat uusi musta, eikä niiden hyökyaallolle ole loppua näkyvissä. Joukkoon liittyy myös Volkswagen, joka julkistaa oman näkemyksensä pienen kokoluokan SUV-mallista myöhemmin tässä kuussa.

Volkswagen T-Roc on saksalaisvalmistajan avain kuumana käyvään kompaktien katumaasturien segmenttiin. Tiguanin alapuolelle asettuvan ja suurin piirtein Golfin kokoluokkaa olevan auton konseptiversio nähtiin ensimmäisen kerran Genevessä kolme vuotta sitten. Sittemmin auto on muuttunut konseptin kaksiovisesta avoautosta perinteisemmäksi nelioviseksi kaupunkimaasturiksi.

T-Roc rakentuu samalle MQB-alustalle kuin esimerkiksi Audi Q2, ja se esitellään virallisesti elokuun 23. päivä. Syyskuussa uutukaista pääsee ihmettelemään Frankfurtin autonäyttelyssä.

Auton tuotanto käynnistyy elokuun aikana ja Euroopassa se saattaa päätyä markkinoille vielä tämän vuoden puolella.

***

Volkswagen esitteli tulevaisuuden Kleinbusin 6:15

Lue myös:

    Uusimmat