Mieti, miksi rahaa pitää tehdä – mihin sinä oikeastaan tarvitset valuuttaa?
Ennen kuin voi kouluttaa muita, täytyy kokeilla itse.
Työyhteisövalmentaja Kristiina Aaltonen käyttää itseään koekaniinina. Aaltonen paitsi meditoi lähes päivittäin, on myös pitänyt vuoden ostoslakon. Vuodessa paitsi säästyi rahaa, myös löytyi uusia näkökulmia elämään ja työskentelyyn.
– Mieti, miksi rahaa pitää tehdä. Yksi asiakas sanoi, että opettanut lapset siihen, että pitää käydä kolmesti vuodessa ulkomailla, Aaltonen kuvaa.
– Lapseni pitivät kuukauden ajan menoistaan kirjaa ja saivat kympin tutkimuspalkkion siitä. He ihmettelivät itsekin, miten paljon menee rahaa. Yksi asiakkaani teki samoin ja sanoi, että viikon päästä hän ei voinut enää pitää kirjaa, kun alkoi niin ahdistaa. Koko elämä näkyi siinä: oltiin kauppakeskuksissa teini-ikäisten lasten kanssa, kun niiden kanssa ei voi muuta tehdä, muuten tulee riitaa. Hän tajusi, että on ostoksilla, koska ei halua olla kotona.
Ja niin – yhtäkkiä onkin mennyt monta satasta.
Hoida rahojasi näin!
Maksa ensin itsellesi 10 prosenttia palkasta.
Maksa laskut ajallaan, älä maksa korkoja.
Mieti, mihin tarvitset asioita. Suunnittele.
Rahaa menee yleensä eniten ruokaan. Jos suunnittelet ja käyt vain kaksi kertaa viikossa kaupassa, pääset helpommalla.
Kukaan ei kaipaa tavaraa
Aaltonen kehottaa aina odottamaan muutaman yön ennen ostopäätöksen tekemistä. Ostaminen ei ylipäätään ole välttämättä tarpeen: tavaroita voi lainata kaverilta, nykyisin jopa kirjastosta. Tärkeintä on se, ettei mene houkutukseen. Pysy siis kaukana kaupoista.


