Yhdysvaltain senaatissa alkaa tänään virkarikosoikeudenkäynti maan entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan. Edustajainhuone asetti Trumpin virkasyytteeseen kapinaan kiihottamisesta sen jälkeen, kun Trumpin kannattajat olivat hyökänneet loppiaisena kongressirakennukseen Washingtonissa.
Mellakoinnin yhteydessä kuoli viisi ihmistä.
Donald Trumpin tuomitsemista voimasuhteiltaan tasaväkisessä senaatissa pidetään erittäin epätodennäköisenä. Tuomio vaatisi kaikkien 50 demokraatin lisäksi 17 republikaanisenaattorin tuen.
Senaatissa on monia republikaaneja, jotka suhtautuvat Trumpiin nihkeästi. Monen heistä kuitenkin uskotaan laskelmoivan, että Trumpia vastaan äänestämisestä on poliittisesti enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä Trump on edelleen hyvin suosittu republikaaniäänestäjien keskuudessa.
Edustajainhuoneessa virkasyytteen puolesta äänesti kaikkien demokraattien ohella 10 republikaania. Jotkut republikaanit ovat kritisoineet Trumpin toimintaa loppiaisena, mutta sanoneet pitävänsä virkasyytettä kansaa tarpeettomasti jakavana toimena.
Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka on asetettu virkasyytteeseen kahdesti. Hän on myös ensimmäinen, jota vastaan käydään senaatissa oikeutta presidenttikauden jo päätyttyä.
Ensimmäisen virkasyytteensä Trump sai joulukuussa 2019 Ukraina-skandaalin takia. Senaatti kuitenkin vapautti hänet syytteestä.
Ennen Trumpin presidenttikautta vain kaksi presidenttiä Yhdysvaltain historiassa oli asetettu virkasyytteeseen.