Villi yö Pirkanmaalla: Näpistelijä sotki vessan tonnikalasäilykkeillä, mies viskoi taksijonossa etuilleen golfarin mailoja

Sisä-Suomen poliisin aamun tiedotteessa on poikkeuksellisen pitkä lista poimintoja tapahtumista yön aikana. Vuoron aikana muun maussa erilaiset nahistelut ja tappelut työllistivät poliisipartioita.

Puoli kahden aikaan viime yönä poliisipartio sai tehtävän Tampereen Koskikadulle, jossa oli taksitolpalla tappelu meneillään. Ilmoituksen mukaan paikalla heiteltiin muun maussa golfmailoja.

Kun poliisit tulivat paikalle, sivulliset henkilöt pitivät maassa miestä, joka käyttäytyi aggressiivisesti. Mies raudoitettiin, eikä hän suostunut kertomaan henkilötietojaan tai tapahtumien kulkua.

Tilanteeseen väliin mennyt löi päänsä

Tilanne oli poliisin mukaan saanut alkunsa epäselvyyksistä jonotusjärjestykseen liittyen. Alustavan tiedon mukaan jonon eteen oli tullut mies golfbägin kanssa, mikä oli hermostuttanut taakse jääneen jonottajan. Tämä oli alkanut viskellä miehen golfmailoja ympäriinsä. Lopuksi koko bägi oli lentänyt toiseen suuntaan.

Tilannetta rauhoittamaan mennyt mies oli mailojen viskojan toimesta heitetty katuun. Hän oli lyönyt kaatumisen yhteydessä päänsä. Myös seuraava tilanteeseen puuttunut mies oli joutunut käsirysyyn riehujan kanssa. Poliisi tutkii tilannetta kahtena pahoinpitelynä.

Taksitolpan tapahtumat kuitenkin kiihdyttivät vielä myöhemminkin, sillä vapaaksi päästetty riehuja tuotiin poliisiautolla putkaan kello 4.39.

Säilykkeet pitkin vessan seiniä

Lisäksi toinen erikoinen tapaus on Akaan Satamatiellä sijaitsevalta liikenneasemalta, jossa näpistelijä oli anastanut kaksi tonnikalasäilykepurkkia.

Hätäkeskus sai tilanteesta ilmoituksen kello 02.37. Parikymppinen, päihtynyt näpistelijä oli mennyt liikenneaseman wc-tiloihin ja levitellyt purkkien sisällön seinille ja lattialle.

Poliisin mukaan kyseinen ”vähemmän mallikas” suoritus johti putkakuljetukseen. Rikosilmoitus kirjattiin näpistyksestä ja lievästä vahingonteosta.

Lue myös:

    Uusimmat