"Vilja Eerika puhui vain kuiskaten" - terveydenhuollon ammattilaiset uskoivat isää

Kuulustelukertomuksista käy ilmi, että lapsen vammojen syntymisestä kertoi pääsääntöisesti isä. Epäiltyinä tai todistajina kuulluilla terveydenhuollon ammattilaisilla ei ollut syytä epäillä ristiriitaa isän kertomusten ja vammojen välillä.

Osa korostaa myös sitä, että kun lapsi ei itse kertonut kaltoinkohtelusta, sitä ei myöskään epäilty. 

”Mustelmat ovat alakoulun oppilailla tavallisia”

Kouluterveydenhoitaja tapasi Vilja Eerikan kaksi kertaa syksyn 2011 aikana. Hän kertoo kuulustelussa, ettei ollut mitään syytä epäillä lapsen isän kertomusta siitä, että lapsen poskessa oleva jälki olisi tullut jalkapallon osumasta.

Hän sanoo myös, ettei ollut käytettävissä tietoa, jonka perusteella hän olisi voinut epäillä pahoinpitelyä. Hän oli postittanut kaikki potilaskertomukset sosiaalityöntekijöille.

Myös koululääkäri, joka tapasi Vilja Eerikan sekä syksyllä 2011 että huhtikuussa 2012, kertoo kuulustelussa, että mustelmat ovat tavallisia alakouluikäisillä, eikä hänellä ollut syytä epäillä lapsen kaltoinkohtelua.

– Minun käytössäni oleva tieto vahvisti uskottavuutta äitipuolen ja tytön kertomuksiin.

”Vilja Eerika vältteli katsekontaktia”

Terveyskeskuksen terveydenhoitaja tapasi Vilja Eerikan lokakuun lopulla. Hänkään ei kuulusteluissa sano, että mikään olisi herättänyt epäilyjä. Lapsella oli poskessa tuore mustelma sekä raapimisjälkiä kaulalla.

Terveyskeskuslääkäri lähetti tytön jatkotutkimuksiin mutta ei epäillyt isän kertomusta siitä, että lapsi oli raapinut itseään ja nipistänyt itseään poskesta, heitellyt tavaroita ja huutanut.

– Vilja Eerika vältteli katsekontaktia, puhui vain kuiskaten, kertoo lääkäri kuulustelussa.

Hän kertoo, että isän huoli lähettää lapsi jatkotutkimuksiin, oli vakuuttava.

Muutamaa päivää myöhemmin Lasten ja nuorten sairaalan päivystysklinikalla Vilja Eerikan tapasi erikoistuva lääkäri. Lapsi oli tullut sinne kiireellisellä lähetteellä raivokohtausten vuoksi. Hänet haastateltiin ja tutkittiin isän läsnä ollessa. Tämä kertoi raivokohtauksista ja temppuiluista, tytön valehtelusta ja varastelusta sekä siitä, että tämä raapi itse kasvojaan. 

– Isän kertomusta ei ollut syytä epäillä, sanoo lääkäri kuulustelussa.

Isä oli kertonut lapsen tuhrimis- ja kasteluongelmasta. Lääkärin mukaan hänen tekemänsä havainnot olivat ristiriidattomia tämän kanssa eikä ollut syytä epäillä esimerkiksi seksuaalista hyväksikäyttöä.

Hän havaitsi lisäksi vasemman posken mustelman ja raapimisjäljet. Esitiedoissa ja havainnoissa ei ollut hänen mukaansa ristiriitaa.

Lapsesta on kirjattu potilaskertomukseen: Vaisu, ei juuri ota katsekontaktia.

Lääkärin mukaan hän ei olisi voinut toimia toisin. Lapsi lähetettiin kuitenkin psykiatrin vastaanotolle, koska isä oli kertonut lapsen voimakkaista psyykkisistä oireista.

"Isä ja lapsi hyvässä yhteistyössä”

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri kertoo kuulusteluissa, että akuuttiryhmässä, jonka osana hän Vilja Eerikaa hoiti, ei myöskään epäilty mitään sellaista, jonka perusteella olisi tullut tehdä lastensuojeluilmoitus.

– Kaikilla tapaamisilla Vilja Eerika oli innostunut, puhelias ja reipas. Hankalista asioista kysyttäessä hän ei kertonut mitään, kertoo lastenpsykiatri.

Ulkoisia väkivallan merkkejä ei lapsessa ollut.

– Vilja Eerika tai isä eivät tuoneet esille väkivaltaan liittyvää puheissaan, jolloin työryhmä ei saanut vinkkiä tähän suuntaan.

Hän kertoo kuulustelussa, ettei lastensuojelu kertonut mitään perheeseen liittyvää akuuttityöryhmälle. 

”Jää epäselväksi, onko lapselta kysytty vammoista”

Esitutkinnassa on kuultu todistajina asiantuntijalääkäreitä. He eivät löydä mitään moitittavaa kollegastaan, joka tutki Vilja Eerikan päivystyksessä Lasten ja nuorten sairaalassa.

–Pääsääntöisesti potilastyössä katsotaan tärkeäksi kuunnella potilasta/saattajaa ja uskoa mitä kerrotaan.

Todistajana kuultu lääkäri katsoo, ettei tässä tapauksessa ollut ristiriitaa kertomusten ja havaittujen oireiden välillä.

– Tärkein hyväksikäyttöön viittaava asia on kirjallisuuden mukaan lapsen kertomus. Sairauskertomuksesta saa sellaisen kuvan, ettei lapsi puhunut mitään, ainakaan XX:lle (virkavelvollisuuden rikkomisesta epäilty).

Myös toinen asiantuntijatodistaja on samoilla linjoilla. Tapauksessa ei ollut mitään syytä epäillä lapsen kaltoinkohtelua ja ryhtyä sen aiheuttamiin toimenpiteisiin.

– Isän kertomuksen mukaan lapsi aiheutti vammoja itselleen. Jos potilaalta tai vanhemmilta saadun vammamekanismin ja lääkärin tekemien löydösten välillä on ristiriitaa, voi pahoinpitelyepäily herätä. Tässä tapauksessa ei ilmennyt mitään syytä pitää isän kertomusta epäluotettavana, kun hän oli tuonut lapsen päivystykseen nimenomaan lapsen raivokohtausten vuoksi.

Todistaja itse ei olisi tutkinut Vilja Eerikaa päivystyksessä senkään vertaa kuin epäilty lääkäri. Hän korostaa myös, että päivystävällä lääkärillä ei ole käytettävissä muiden viranomaisten tietoja.

Vielä kolmaskin asiantuntijatodistaja yhtyy näkemykseen, ettei ollut syytä epäillä pahoinpitelyä sen perusteella, että lapsella oli mustelma ja raapimisjälkiä.

– Tyttö on voinut kyseessä olevat vammat itsekin aiheuttaa.

Hän kuitenkin huomauttaa, että potilaskertomuksesta jää epäselväksi, onko epäilty lääkäri kysynyt vammoista lapselta itseltään. Hän kertoo, että olisi itse tehnyt näin.

– Jos lapsi olisi vastannut kasvojälkien olevan aiheutettuja, olisin tehnyt lastensuojeluilmoituksen. Jos lapsi ei olisi vastannut mitään tai vastannut kieltävästi, en olisi tehnyt lastensuojeluilmoitusta vaan pyytänyt paikalle lastenpsykiatrin kuten XX teki.