Viivi Pumpanen repeää televisiossa täysin härskin väitteensä äärellä – liittyy erikoisella tavalla Shakiraan: "Tämä kuulostaa niin villiltä"

Viivi Pumpasen pokka pettää täysin absurdin väitteen äärellä 0:40
Viivi Pumpasen pokka pettää täysin absurdin väitteen äärellä

Viivi Pumpanen ei ollut kestää omaa väittämäänsä Kuutamolla-ohjelmassa.

Kuutamolla-ohjelmassa vieraillut Viivi Pumpanen esittää omalla vuorollaan väitteen, joka saa jakson muut vierailijat sekä juontaja Janne Katjan hämmentymään. Väitteensä mukaan Pumpanen olisi kopeloinut kolumbialaislaulaja Shakiraa

Ohjelmassa mukana ollut Tuija Pehkonen tiedustelee, millä välineellä kyseinen kopelointi tapahtui. Kysymys saa Pumpasen repeämään täysin. 

– Tämä kuulostaa niin villiltä. Semmoinen pötkylä, se on kaikille varmaan jossain määrin tullut tutuksi elämän aikana. Veikkaan, että olette kaikki kohdanneet. Siinä on sähköä. 

Tiedustelut jatkuvat yhä, ja Pumpanen kertoo, että kyseinen tilanne olisi tapahtunut Vantaalle. 

Myöhemmin ohjelmassa selviää väitteen olleen puppua sen osalta, että Pumpanen olisi ollut tilanteessa toisena osapuolena. Hänen mukaansa tapahtuma on totta, mutta se ei käynyt hänelle, vaan entiselle työkaverilleen Helsinki-Vantaan lentokentän turvatarkastuksessa. 

Katso huvittava tilanne yllä olevalta videolta!

Kuutamolla mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla lauantaisin kello 21.

Lue myös:

    Uusimmat