Viivi Lehikoinen ei suostu ottamaan paineita loistavasta alkukaudesta huolimatta – "Se on vain plussaa"

Katso videolta Tulosruudun juttu Viivi Lehikoisesta.

Viivi Lehikoisen alkukausi on sujunut mallikkaasti. Aitajuoksijan hyvät otteet ovat herättäneet keskustelua jopa 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen rikkomisesta.

Kesäkuussa Genevessä juostu 400 metrin aitojen huippuaika, sekä 300 metrin aitojen Suomen ennätys ovat nostaneet helsinkiläisen suomalaisen yleisurheilun kuumimpien nimien joukkoon. 

Jatkuvuus on Lehikoisen harjoitusohjelmassa keskiössä. Parantuneet tulokset ovat pitkäjänteisen harjoittelun tulosta.

– Viime kauden jälkeen lähdettiin selkeästi jatkamaan samalla harjoitusohjelmalla. Aikatavoitteita kisoissa ja treeneissä kuitenkin kovennettiin, Lehikoinen avaa harjoitteluaan.

Lehikoisen päävalmentajana toimivan Laurent Meuwlyn vetämässä harjoitusryhmässä treenaa myös 400 metrin aitojen Euroopan ennätystä hallussaan pitävä Femke Bol.

23 vuotta elokuussa täyttävä Lehikoinen ehdittiin joissain piireissä julistamaan jo hukatuksi lupaukseksi. Miltä huutelijoille näyttäminen on aiturista tuntunut? Katso Tulosruudun juttu Lehikoisesta pääkuvan videolta! 

Geneven huippuaika on nostanut puheisiin myös 35 vuotta vanhan Suomen ennätyksen (54,62), ja sen mahdollisen rikkomisen. Lehikoinen ei kuitenkaan lähde ottamaan ennätyksestä kummoisempia paineita.

– Se on vain plussaa. En halua sitä liikaa ajatella. Se on vain yksi aika joka on melko lähellä, Lehikoinen pohtii.

Lehikoinen valittiin maanantaina yleisurheilun MM-joukkueeseen. 



Lue myös:

    Uusimmat